2013-11-23

Rhodopuutarha


Jokin aika sitten iloitssin blogissani, että keväällä istuttamani alppiruusu "Haaga" on kasvanut repeytyneestä oksanhaarasta huolimatta suht tasapuoliseksi pikku pensaaksi kesän aikana. Ensimmäiseksi alppiruusuistutukseksi halusin juuri "Haagan", sillä Haagassa on komea alppiruusupuisto, jossa kyseinen lajike on jalostettu. Suomalaisia, Haagassa jalostettuja muita kestäviä ja kotimaisia alppiruusulajikkeita ovat mm. Helsinki University, Heilikki, Mikkeli, P.M.A Tigerstedt ja Pekka. Niitä on ollut myynnissä vuodesta 1990 lähtien.

Vierailin Haagan alppiruusupuistossa kesäkuun alussa ihailemassa kukintaa, joka oli tulloin alkamassa. Puisto on perustettu suopohjaiselle alueelle ja vanhimmat rhodot ovat todella valtavia! Pitkospuut kulkevat paikoin korkeiden rhodopensaiden alitse. Lisäksi alueelle on rakennettu katselulavoja, joista kukintaa pääsee ihailemaan maanpinnan tasoa korkeammalta.

Kukat vielä nupullaan 3.6.2013


 P.M.A. Tigerstedt kukkii valkein kukinnoin


3 kommenttia:

  1. Alppiruusut ovat ihan mahtavia, niitä on pakko saada lisää ja lisää. Upeimmillaan ovat juuri tuollaisissa "autenttisissa" kasvupaikoissa, mäntymetsässä rehevinä terveenvihreinä kasvustoina. Ja kukinta, se on upea!

    VastaaPoista
  2. Sopivat niin hyvin tuonne metsään. Minäkin vasta aloittelen tota rodolandian tekoa..

    VastaaPoista
  3. MOI T&T: Varmaankin ensi keväänä innostun istuttamaan jonkin toisen Haagassa jalostetun alppiruusun sen ensimmäisen pensaan kaveriksi :)

    VastaaPoista