2019-10-26

Lempeä syksy

Syksy on ollut ihana. Pohjoistuuli laantui. Sen jälkeen lämpö on hellinyt maata ja mieltä. Vielä hetki sitten ihailin saaressa syksyn mausteisia värejä. Päivät ovat tuoneet herkullisia värejä, matalalla paistavan auringon säteitä ja odotusta lehtien lennosta.

Kiinansipuli - Höstlök - Allium tuberosum
Lumipalloheisi
Viburnum opulus 'Pohjan Neito'
vin tervehtimässä keväällä istuttamaani lumipalloheitä tontin laidalla. Kastelin pensasta kesähelteillä lukemattomia kertoja. Enää ei tarvinnut kastella. Lumipalloheisi on selvästi kotiutunut saareen. Lehdissä kaunis ruska.

 
Puutarhaharrastukseeni ovat tulleet mukaan havut. Olen alkanut näkemään mökkipihalla paikkoja havuille. Muutaman havuaukkopaikan olen tänä vuonna täyttänyt taimilla. Samalla kivet lisääntyvät pihan näkymissä. 


Kääpiösinikataja - Juniperus squamata 'Blue Star'
Kääpiösinikatajan kaverina on kesällä tänne Eurajoelle saareen muuttanut tähkähelmikkä. Ihanasti Saila Saaripalstalta jakoi omia itse siemenkylvämiään taimia blogikaverien tapaamisessa. Kiitos Saila sain tähkähelmikän! Pikkuruisen pieni tähkähelmikkä on vankistunut kesän ja syksyn aikana ollen nyt oikein voimakkaan oloinen taimi. Erotin sille huolella muista kasveista ja heinistä erilleen oman paikan kivikon keskelle. Jää sinne talven haltuun ja nähdään keväällä. Odotan, että kesällä näen sinun tähkäsi huojuvan.

Tähkähelmikkä istutettu kesällä 2019
Syyshortensia - Hydrangea paniculata, Wim's Red - mökille 2018
Lähiaikoina silmäni ovat löytäneet havujen lisäksi paikkoja muillekin pensaille. Wim's Red syyshotensia on pieni viime syksyn istutus. Sille teen "luomu jänissuojan" kuusen oksista. Laitan muutaman karsitun oksanrangan kehikoksi ja kasaan päälle havut estämään rusakkojen typistysoperaatioita.

Voin kehuskella, että minulta löytyy mökiltä sikses hyvä kokoelma kuusenoksia, joista voin valita sopivat verkkotuet ja muut tilanteen mukaan tarpeelliset kepit.  Vai mitä tuumaatte seuraavasta kuvasta?


Saaren ainokainen vaahtera
Mökin ikkunasta näkyy pieni vaahtera.  Seuraava kesä tulee olemaan kymmenes vuosi mökillä. Tuo  vaahtera on yksi ensimmäisistä kasveista, jonka istutin saareen. Toin taimen Helsingin Laajasalosta vanhan kodin pihasta. Pala minun Helsingin hisoriaa siirtyi vaahteran mukana mökille. Puu on kasvanut hitaasti. Maa taitaa olla aika karua verrattuna Laajasalon rehevyyteen. Olosuhteet lienevät muutenkin ankarammat, vaikka puu kasvaa talon takana suojassa kovimmilta luoteistuulilta.


Vanhaa soutuvenettä ei saatu enää kunnostettua. Vedettiin se kesällä rannasta mökin päätyyn. Siinä minulla nyt paikka mihin kasata syksyn lehdet. Pensasmustikat lisääntyivät kesällä ja ne olen jo saanut verkotettua.



Kesällä istutetut pensashankikit pidentävät syksyistä kukintaa vielä hortensioiden jo lakastuttua. Uudet taimet oikein innostuivat kukkaan syksyn tullen.

Pen­sas­han­hik­ki ‘Cre­me Bru­le’

Pen­sas­han­hik­ki ‘Cre­me Bru­le’

Tämän vuoden osalta mökkikausi alkaa olla paketissa. Joskin muutamia  pieniä talvivalmisteluja vielä tehtävänä....

2019-10-11

Niitty työpaikan edustalle

Suomen ympäristökeskus, jossa työskentelen muutti vuosi sitten Töölöstä Helsingin Viikkiin. Aluetta kutsutaan Viikin Tiedepuistoksi. Viikissä on vanhastaan yliopiston rakennuksia ja toimii siellä edelleenkin Helsingin yliopisto. Yliopiston tiloja on tosin siirtynyt myös muuhun käyttöön. Suomen ympäristökeskus on nyt vanhoissa yliopiston tiloissa, joihin meille on remontoitu avokonttori.

Ensi viikolla tempaisemme työporukan kesken. Perustamme toimiston edustalle luonnonkukkaniityn ja istutamme samalla kevään sipulikukkia. Niitty ei kertaheitolla kehity, mutta nyt annetaan ainakin mahdollisuus pienen palan maata kehittyä monimuotoisemmaksi kuin perinteinen nurmikko.



Keräsin eilen luonnonkukkien siemeniä päivänkakkaraa, puna-ailakkia ja ketoneilikkaa tuota niittyä varten, kun niitä vielä löysin omasta pihasta. Laitoin niistä  siemenistä kuvankin Instan puolelle.

Ihana ketoneilikka taustalla
Toivottavasti siis tulevina kesinä Suomen ympäristökeskuksen edustalla saadaan nähdä niittykukkien loistetta, perhosia ja paljon pölyttäjiä, joita  siellä ei vielä menneenä kesänä näkynyt!!!

Omassa puutarhassa on syksy edennyt. Pari pakkasyötäkin on jo koettu. Minulla tuli yhtenä aurinkoisena päivänä olo, että nyt haluan kuvata vielä kukkivat kasvit, ennen kuin halla ja kylmyys lopulta vie kaikki. Osa pelakuista ja verenpisarat ovat edelleen ulkona vietettyään muutaman yön vilpolassa. 




Kelloköynnös

Laitoin talvivalkosipuleja maahan. Maahan pääsi sekä isoja kynsiä, pienempiä kynsiä, isoja itusilmuja ja pienempiä itusilmuja. Keräsin kesällä isoista ja tummista eteläpihan kukkaruukuista valtavia yksikyntisiä! En tiedä miten ne olivat kasvaneet niin isoiksi!!! Siitä innostuneena kylvin itusilmuja myös muutamaan isoon saviruukkuun. 



Kuvailin verenpisaraa ja etsin sopivaa kuvakulmaa. Vilina kiinnostui toimistani ja oli kohta päivystämässä kyseisen verenpisaran vieressä. Mun ihana puutarhakissa!
 

Vilina toivottelee mukavaa syysviikonloppua!


2019-09-17

Peura-aita

Minulla oli keväällä suru puserossa, kun nipsis napsis kaikki ensikukkijat hävisivät pihasta parempiin suihin. Tontti rajoittuu yhdeltä sivulta pieneen metsäkaistaleeseen, josta peurat tai kauriit (mitä lie jotain sorkkaelukoita) marssivat polkua pitkin pihaamme. Ne tulivat hakemaan ruokaa talvella kaivamalla lumen alta sekä keväällä, kun piippoja alkoi nousta maasta.

Lumet eivät ehtineet sulaa, kun tein suunnitelman peura-aidasta tonttimme yhdelle sivulle eli juuri sinne metsikön reunaan. Haimme aidalle myös luvan kaupungin rakennusvalvonnasta. Olin  täpinöissäni ja ajattelin, että aita äkkiä pystyyn.

Ei ollut aita valmis pääsiäisenä, juhannuksena tai edes kesäloman jälkeen. Mutta nyt se on pystyssä sen verran, että voin ottaa siitä kuvia, jee!!! Olen iloinen, että aita on hyvässä mallissa. Yksi puuttuva tolppa ja muutamat pikkujutut saadaan siihen tehtyä ennen uutta peuravaaraa.

Kuvassa vasemmalla on "oven karmit". Siitä pääsee siis metsään ja vanha portti on vielä kunnostettavana
Tästä kohdasta puuttuu vielä alin ja ylin harjaterästanko

Aitadassa on kolme osiota, joissa on 6 mm vahvuista teräsverkkoa. Vastaavasti kolmessa osiossa on pelkkää 8 mm harjaterästä. Tässä kohtaan tuli pieni suunnitteluvirhe, sillä reilun 2m jännevälissä harjateräs olisi saanut olla 10 mm vahvuista. 8 mm vahvuinen harjateräs olikin hieman "löysää" näin pitkänä. Tykkään kuitenkin, että koko raja ei ole teräsverkotettu.

Aitaolppa on kiinnitetty betonimötikkään, joka on piilossa kivien keskellä

Tontina rajalla on vanhastaan kiviaita tai rajaa myötäilevä kiviröykkiö. Maahan oli mahdoton kaivaa aitatolppia. Ratkaisin tolpien pystytyksen niin, että valoin ämpäreihin betonimötikät ja niihin tolppia varten teräsanturat. Toppia pystyssä pitävät betonimötikät ovat piilossa tuolla kivien keskellä.

Laikkuköynnöksen ostin jo heti keväällä ja istutin kiviaidan viereen. Nyt on myös verkko pystyssä köynnöksen takana
"Oviaukon" vaakapalkki vaatii vielä vähän mustaa väriä ja harjateräkset ovat asentamatta aukon vasemmalle puolelle

Kiviaidan vieressä on viime syksyn istutus marjapihlaja "Burka"

Aita tulee päättymään kukkamökin taakse. Sinne on pystyttämättä yksi tolppa.


Nyt olisi pystyssä hyvää kiipeilyverkkoa monta metriä vaikka kelloköynnökselle.

Keijunmekko ei tänä kesänä kovin suuresti vielä ensimmäistä verkkoa vallannut ;)

Aita tulee sitten aikanaan tosi testiin, että pitääkö se eläimet poissa tontilta. Jos ei pidä niin ainakin on vapaata köynnöstukea pihassa. Maa tosin on aidan juurella paikoitellen huono juurikin kivien ja kallion takia.

2019-08-29

'Pinkachu' - Uutuus hortensia 2020

Viime postauksessa kerroin bloggaajatapaamisesta Tahvosten taimistolla Raaseporissa. Sama aihe jatkuu edelleen.

Tomi Tahvonen esitteli meille uutuuspensaita ja juurikin pensaita, jotka kaunistavat pihaa loppukesällä ja syksyllä. Erilaiset hortensiat olivat vierailun aikaan parhaassa kukassa ja ihastuin pallohortensioiden lisäksi syyshortensiaan nimeltä 'Pinkachu', joka on Tahvosten suunnitelmissa tuoda uutuutena markkinoille vuonna 2020.

'Pinkachu' syyshortensia kuuluu 'Proven Winners' tuoteperheeseen. Sillä on kompakti kasvutapa ja sen valkoiset kukinnot muutuvat vähitellen pinkeiksi. Näytillä olevat  taimet olivat pieniä ja aivan supertäynnä kukkia! Väri, koko ja runsas koko ovatkin vaikuttaneet siihen, että 'Pinkachu' on valittu Tahvosille pensastuotantoon.


Tomi esitteli meille pensaita
Pinkachut etualalla
Hydrangea paniculata Pinkachu®
Tutustuimme bloggaajatapaamisessa myös Ruduksen uuteen pihakiveen nimeltä Riimukivi. Se sopii hulevesien imeytykseen, sillä paksuissa laatoissa on reiät, jotka voi täyttäää esimerkiksi karkealla soralla. Riimukivi on siitä helppo laatta, että ladontaan käytetään vain yhtä kivimallia. Silti laatasta saa aikaan useampia erilaisia kuvioita. Laatta kestää auton painon, joten se sopii myös pihatielle. Kannattaa tsekkailla Riimukivestä tietoa, jos on ajankohtaista tehdä kiveystä. Alla kuva yhdestä esimerkkiladonnasta, jota on vähän "viherrytetty".

Riimukivi esittelyssä
Riimukiven esimerkkiladonta

Bloggaajatapaamisessa oli tilaisuus hankkia tuo Pinkachu itselle niin ostin sellaisen omaan puutarhaan tuliaisiksi Tahvosilta.

Olen ihastellut pikkutaimen valtavaa kukkarunsautta. Osa kukinnoista on vähän vihertäviä ja osa valkoisia. Pinkki väri ei ole vielä tullut esiin.




Hydrangea paniculata Pinkachu®

Pinkachun kasvupaikka voi olla auringosta puolivarjoon ja se soveltuu menestymisvyöhykkeille I-IV.

Minulle tuli kasvin nimestä välittömästi mieleen Pokemon nimeltä Pikachu.
Meidän pojat elävät parhaillaan valtavaa poke-huumaa ja metsästävät harva se päivä uusia pokemoneja eri puolilta kaupunkia. Pikachu on Pokemoneista kaikista tunnetuin, suippokorvainen söpöliini, jonka kuvia löytyy netistä myös nimi kirjoitettuna muotoon Pinkachu.

Sanoin pojille, että nyt minulla onkin pihalla oma Pokemon,
kun palasin taimien kanssa kotiin.



Bloggaajatapaamisen järjestelyistä vastasivat Kotipuutarhalehti, Kekkilä, Rudus ja Puutarha Tahvoset.

2019-08-25

Pallohortensiat ja vierailu Puutarha Tahvosilla

Puutarha Tahvoset on pitkäikäinen perheyritys, jonka toiminta alkoi jo 1956 eli yli 60 vuotta sitten, kun Tahvosten perhe perusti Raaseporiin omenatarhan. Puutarhalla viljellään edelleen myös omppuja, mutta toiminta on laajentunut yhdestä pellosta 100 ha alueelle. Heidän valikoimaan kuuluu yhteensä yli 800 eri kasvilajiketta; perennoja, puita ja pensaita!

Tahvoset tuottavat astiataimia noin 800 000 vuosittain ja panostavat vahvasti omaan tuotantoon eli keräävät pistokkaita omilta emokasveilta ja käyttävät lähialueen siemeniä.

Pääsin tutustumaan taimistoon bloggaajatapaamisessa ja ihastelin hienoa kastelujärjestelmää. Se toimii ympäristöystävällisesti suljetussa kierrossa. Ruukkukasveilta yli menevä vesi ja ravinteet kerätään siis talteen ja uudelleen käyttöön. Kastelu hoituu automaattisesti yöaikaan, jolloin haihdunta on vähäisintä.

Tahvosten taimia on saatavissa myös meidän lähimarketista Raumalla. Olen siitä oikein iloinen. Minulla on jo useampi brändisarjoihin 'Proven Winners' tai 'First Editions' kuuluva pensas kotipuutrhassa tai saaressa mökillä. Tamistovierailulta hankin kaksi uutta pallohortensiaa 'Lime Rickey' ja huisin hienon 'Pink Annabellen'. Ne kuuluvat molemmat 'Proven Winners' sarjaan.

Proven Winners kasvit ovat houkuttelevia, sillä ne ovat lähtöisin Pohjois-Amerikasta ja siten myös hyvin Suomen oloihin soveltuvia.

Tahvosten taimivalikoimaa
Hortensiat ovat niin upeita!

Taimiston havukasvialue

Bloggaaajatapaamisessa Minna Mama´s garden blogista bonggasi taimialueelta 'Pink Annabelle' pallohortensiat, joihin taisimme kaikki bloggaajat hullaantua jo ennen taimiviljelmille tehtyä kävelykierrosta katsellessamme kahvipöydässä maljakkoon tehtyä upeaa kukka-asetelmaa. Se olikin sitten menoa. Bloggaajavieraat yksi toisensa jälkeen lastasivat kärryihin kotiin viemisiksi tämän komean ja suloisesti kukkivan pensaan, joka kuuluu Proven Winners-sarjaan.

Pink Annabellet kulkeutuivat lavalla pensasalueelta parkkipaikalle, josta lähdimme kävelykierrokselle 
Taimiston perenna-alueen kukkaloistoa
 

Toinen pallohortensia, jonka hankin Tahvosten taimistolta on 'Lime Rickey'. Se kukkii kauniisti limenvihrein kukinnoin.

Hydrangea arborescens Lime Rickey 'SMNHALR' - Proven Winners




Pink Annabelle - Hydrangea arborescens 'NCH2' - ihanat kukinnot!

Pink Annabelle -Proven Winners sarja


Viime syksyn istutus 'Strong Annabelle' on omassa pihassa kukassa
Angervo Spiraea x 'Tracy' Double Play® Big Bang
Yllä on keväinen kuva Proven Winners -sarjan angervosta 'Double Play Big Bang'. Jänikset kalusivat sen aikalailla maantasalle viime talvena. Kasvi osoittautui kuitenkin sitkeäksi ja teki keväällä kauniit uudet versot, jotka olivat keväällä latvastaan punertavat. 


Tahvosilta tuomani taimet ovat vielä istuttamatta, mutta hyvää istutusaikaa on vielä jäljellä ennen pakkasia

Vilina tuli tarkkailemaan, että mitä touhuan talon seinustalla, kun otin kuvia kasveista

Vastustamattoman upea pallohortensia 'Pink Annabelle'



Yhteistyössä mukana Puutarha Tahvoset, Kekkilä, Rudus ja Kotipuutarhalehti.