2019-08-29

'Pinkachu' - Uutuus hortensia 2020

Viime postauksessa kerroin bloggaajatapaamisesta Tahvosten taimistolla Raaseporissa. Sama aihe jatkuu edelleen.

Tomi Tahvonen esitteli meille uutuuspensaita ja juurikin pensaita, jotka kaunistavat pihaa loppukesällä ja syksyllä. Erilaiset hortensiat olivat vierailun aikaan parhaassa kukassa ja ihastuin pallohortensioiden lisäksi syyshortensiaan nimeltä 'Pinkachu', joka on Tahvosten suunnitelmissa tuoda uutuutena markkinoille vuonna 2020.

'Pinkachu' syyshortensia kuuluu 'Proven Winners' tuoteperheeseen. Sillä on kompakti kasvutapa ja sen valkoiset kukinnot muutuvat vähitellen pinkeiksi. Näytillä olevat  taimet olivat pieniä ja aivan supertäynnä kukkia! Väri, koko ja runsas koko ovatkin vaikuttaneet siihen, että 'Pinkachu' on valittu Tahvosille pensastuotantoon.


Tomi esitteli meille pensaita
Pinkachut etualalla
Hydrangea paniculata Pinkachu®
Tutustuimme bloggaajatapaamisessa myös Ruduksen uuteen pihakiveen nimeltä Riimukivi. Se sopii hulevesien imeytykseen, sillä paksuissa laatoissa on reiät, jotka voi täyttäää esimerkiksi karkealla soralla. Riimukivi on siitä helppo laatta, että ladontaan käytetään vain yhtä kivimallia. Silti laatasta saa aikaan useampia erilaisia kuvioita. Laatta kestää auton painon, joten se sopii myös pihatielle. Kannattaa tsekkailla Riimukivestä tietoa, jos on ajankohtaista tehdä kiveystä. Alla kuva yhdestä esimerkkiladonnasta, jota on vähän "viherrytetty".

Riimukivi esittelyssä
Riimukiven esimerkkiladonta

Bloggaajatapaamisessa oli tilaisuus hankkia tuo Pinkachu itselle niin ostin sellaisen omaan puutarhaan tuliaisiksi Tahvosilta.

Olen ihastellut pikkutaimen valtavaa kukkarunsautta. Osa kukinnoista on vähän vihertäviä ja osa valkoisia. Pinkki väri ei ole vielä tullut esiin.




Hydrangea paniculata Pinkachu®

Pinkachun kasvupaikka voi olla auringosta puolivarjoon ja se soveltuu menestymisvyöhykkeille I-IV.

Minulle tuli kasvin nimestä välittömästi mieleen Pokemon nimeltä Pikachu.
Meidän pojat elävät parhaillaan valtavaa poke-huumaa ja metsästävät harva se päivä uusia pokemoneja eri puolilta kaupunkia. Pikachu on Pokemoneista kaikista tunnetuin, suippokorvainen söpöliini, jonka kuvia löytyy netistä myös nimi kirjoitettuna muotoon Pinkachu.

Sanoin pojille, että nyt minulla onkin pihalla oma Pokemon,
kun palasin taimien kanssa kotiin.



Bloggaajatapaamisen järjestelyistä vastasivat Kotipuutarhalehti, Kekkilä, Rudus ja Puutarha Tahvoset.

14 kommenttia:

  1. Hih, sattumalta meidänkin pojat elää tuota mainitsemaasi poke-huumaa :) Minulta jäi tuo taimi ostamatta, nyt vähän harmittaa kun näen sen kuvissasi, niin kaunis se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä poikien poke-jahti on aika hektistä, mutta niin kai itsellänikin pukkaa usein palava tarve päästä ulos puutarhaan puuhastelemaan . Ehtiihän myöhemminkin vielä lisää hortensioita :)

      Poista
  2. Oi, tuo Pinkachu mun tarttee kyllä heti saada, kun se tulee markkinoille. En pokeista mitään ymmärrä, kun ei ole sen ikäisiä lapsia. Mutta hortensioista hullaannun senkin edestä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortensioihin on kyllä helppo ihastua, kun näkee niistä kuvia. Ja vielä enemmän kun näkee niitä livenä! Minun poke tietämyksellä ei pääse kovin pitkälle, mutta muuta perusyksilö on hallussa ;)

      Poista
  3. Upea tuo hortensia! Ja tuo riimukivi juurikin tuolla lailla viherrytettynä olisi kiva yksityiskohta puutarhassa. Hmm, heti alkoi ideat pyöriä mielessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kaunis väri ja kiva nähdä miten se tuosta vielä muuttuu. Riimukivi on huippuhieno ja vieläkin ihastelen suunnittelijan taitavuutta, kun hän on saanut luotua laatan jota kääntelemällä saa niin monipuolisesti erilaisia kuvioita aikaiseksi.

      Poista
  4. Wow ! Your hydrangeas are beautiful and just magical!
    Greetings

    VastaaPoista
  5. Upea hortensia. Hortensiat jatkavat ihanasti puutarhakautta jo näin syyspuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin kaunis :). Eilen istutin Pink Annabellen ja tämä ihanuus vielä odottaa maahan pääsyä

      Poista
  6. Hieno hortenssia. Paikka ois tiälläkin sille, kuhan myyntiin tulloo! Kauniita ovat kaikki hortenssiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Hyvä kuulla, että sinulla on tilaa ja paikka hortensialle jo valmiina ;)

      Poista
  7. Tuo on tosi kaunis hortensia! Minullekin tarttui se matkaan Tahvosilta. Oli tosi kiva tavata! Meilläkin vanhin lapsi metsästää Pokemoneja.:) Aurinkoisia syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin :). Sain sen juuri muutama päivä sitten istutettua ja nyt on satanut vettä joten hyvin juurtuu! Kuin samoin oli kiva tavata :D

      Poista