2016-07-19

Kesälemmikki

Sekatööreillä ja "raivaushanskoilla" on ollut tosiaan käyttöä viime aikoina. Tuleeko sinunkin puutarhassa lemmikistä kesän myötä ihan hillitön syherö-sykerö-hässäkkä, joka teke muutamia ihan miniatyyrikukkia, joiden rinnalla kevään lemmikit ovat aivan valtavia?  Näitä hässäköitä olen nyt alkanut hieman siivoamaan penkeistä. Kai ne lemmikkejä ovat ja  eiköhän ne jo ole ehtineet siementämään, jotta keväällä saan nauttia "oikeista" lemmikeistä.
Pioniunikot valloittivat tänä kesänä paikoitellen alaa lähes rikkaruohoja vastaavalla voimalla. Olen kerännyt pienimpiä siemenkotia, jotta saan hieman  hillittyä vallatonta kylväytymistä.


Kirjoitin keväällä, että en jaksa nostaa tulppaaneja kesällä ylös, koska se on niin työlästä. Viime viikolla kuitenkin nostelin osan sipuleista liiteriin kesäsäilöön.  Tämä lähti oikeastaan siitä kun muutamat tulppaanit olivat taantuneet niin, että ne kasvattivat keväällä vain lehtiä. Ajattelin olevan parempi jakaa ne. Toisaalla taas pioniunikkojen harvennus paljasti tulppaanin varsia, jotka olikin helppo napata ylös, koska aluella ei ollut vielä perennoja.

Hyasintin varsi oli vielä aika vihreä.

Tulppaani on kasvattanut todella muhevat sivusipulit

Tässä vielä pari kaunista roosaa/pinkkiä tämän hetken kukkijaa :)
Isotähtiputki, Astrantia major 'Rubra'


Clematis 'Hagley hybrid' on tehnyt isoja ja pienempiä kukkia


12 kommenttia:

  1. Onpas taas syötävän ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söin muuten just kurkun kukkaa, joka koristi Creme Brulee jälkiruokaa. Siitä ois ollu kuva kännyssä :D.

      Poista
  2. Kaunis kärhö. En minäkään ole kovin innostunut tulppaanien nostosta. Maahan jäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhö on hieno! Juu nyt tuli nostettua muutama tulppu, mutt suurin osa on maassa odottelemassa kevättä.

      Poista
  3. Karsin noita lemmikkejä ronskisti pois ja joka kevät niitä kasvaa toinen mokoma tilalle. Siementävät niin tehokkaasti, ettei vanhoja ja kuivahtaneita varsia tarvitse yhtään säästellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tehokas kasvi leviämään ja jatkamaan eloaan! Tein jättikarsinnan vuosi sitten keväällä. Siis pari kottikärryllistä lemmikkiä riivin pois. Nyt olen niiden antanut olla pitkään. Saas nähdä millainen lemmikkivyöry taas keväällä tulee.

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja kukkia.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa

    VastaaPoista
  5. Mullakin on tapana riipiä lemmikit pois, mutta aina niitä silti riittää. Tulppaanin sipuleita en ole koskaan nostanut. Tosi komeet sivusipulit on sun yksilöillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Darwin Hybrid tulppaani 'Van Eijk' tekee noita tosi meheviä sivusipuleita! Sen saa lisääntymään hyvin niistä :D

      Poista
  6. Hienoa kukintaa kärhössäsi ja isotähtiputkessasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kauniin värisiä molemmat!

      Poista