2017-09-12

Päivänhattu

Kesäpäivänhattujen (Rudbeckia hirta var. pulcherrima) kasvua olen seuraillut  koko kesän. Nyt syksyn tultua kevään siementaimista osa kukkii, osassa on vasta nuppuja.

Nuput aukeavat hitaasti, joten useampanakin päivänä olen ehtinyt tämän topakan kasvin terälehtien avautumista kuvaamaan.


Kesäpäivänhattu - Rudbeckia hirta var. pulcherrima


Sateen kastelema kesäpäivänhattu on topakasti pystyssä ja nuppu katselee vähän sivummalle

Oli lämmmin ja aurinkoinen ilta. Kittasin yhden ikkunaruudun kunnostamaani puiseen ikkunanpokaan ja nautin samalla syysauringosta. Kittauksessa hyvä neuvo on, että päällyskitti ikkunan reunassa tasoitetaan 1-2 mm kapeammaksi kuin aluskitti, jolloin etupuolelle saa maalausvaran aluskkitin reunaan asti.

Kukkahuoneen ikkunatyö on muuttunut mateluvauhtiseksi. Teen silloin tällöin yhden ruudun kittauksen tai ruuvaan muutaman saranan paikalleen.


Lempeän syysauringon valoa

Daaliat ruukussa

11 kommenttia:

  1. Kesäpäivänhatut ovat kauniita, samoin kuin perenna siskonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kasvaakin ne sopivasti rintarinnan aurinkopihalla ;)

      Poista
  2. Meillä on tulossa auringonhattu (?) liekkö sama kukka. Minua kiinnostaa tuo mitä olet ikkunoista tekemässä, minulla on mummolani vanhoja ikkunanpokia monta tuolla varastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunat ovat menossa vanhan leikkimökin seinään :). Laitan jatkossa lisää kuvia. Ikkunoistahan saa rakennettua vaikka mitä jos vaan riittää kärsivällisyyttä tuunata ja rakennella niistä!

      Poista
    2. Auringonhattu taitaa olla punahattu eli kesäpäivänhatun ihana perennasukulainen. Kylläpä nyt tulikin hattuja juttuun :D

      Poista
  3. Kaunista. Kesäpäivänhatut ovat puutarhan aatelia ja aina katse kiinnittyy niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että puutarhan aateliset pihalla,kyllä mun nyt kelpaa :).

      Poista
  4. Ihania. Kesäpäivänhatut ovat kyllä ihania :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat kesäpäivänhatut, niin herkät kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana :). Kesäpäivänhattu on palkitseva kuvattava.

      Poista