2014-01-08

Tammikuun kylvöt ja upea jouluruusu


Lämmintä on riittänyt. Jouluruususta alkaa kovaa vauhtia tulla puutarhan kuvatuin asukki, kun se kukkii näin EXTREMEinä aikoina. Tänään nappasin siitä kuvan ennen pakkasten tuloa. Kukinta alkoi jo ennen joulua.
Loppiaisena tein syksyllä aloitettua kohopenkkiä suuremmaksi. Kottikärryt oli kovassa käytössä.
Kylvin toisaalle myös muutamia siemeniä, joita pusseissa oli jäljellä, koska maa on ihan sulaa. Tammikuun kylvössä oli mukana lehtoakileijaa, jaloakileijaa ja siperiankurjenmiekan siemeniä. Tämän varjopaikan penkin suunnittelu on kesken....

Sipulikukkien pienet piipat (niinkuin Jori Hernepensaskujanteelta sipulikukkien kärkiä hauskasti nimitti) ovat putkahtaneet monin paikoin maanpintaan. Keräilin lähimetsistä myrskyn maahan pudottaneita havuja niiden suojaksi tulevilta pakkasilta. Kuusen havut olisivat kauniimpia, muta niitäpä oksia ei puista niin myrskyissä irtoilekkaan.

Äitienpäiväruusu yrittää pimeydestä huolimatta saada kukkia aikaiseksi. Kasvun voima on ihmeellinen.

3 kommenttia:

  1. Eikös hauskaa kun tänä talvena on voinut tehdä puutarhatöitä. Kaikki minkä saa nyt tehtyä on kevään töistä pois. Puutarhatöitä on meilläkin tehty viime aikoina.

    VastaaPoista
  2. Aivan :) Tervetuloa blogiin. Löysin samalla sinunkin Perennapuutarhan!

    VastaaPoista
  3. Hei! Blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista