2015-02-11

Kevätarvonta puutarhassa


Blogini täyttää piakkoin kaksi vuotta, joten nyt lähtee käyntiin pieni arvonta jo hieman etukäteen, kun en malta enää odottaa. Tämä on kierrätysarvonta, sillä siemenet ovat omasta puutarhasta ja "pullopaita" tai "vaasimekko" on kierrätetty valkoisesta pitsireunuspöytäliinasta. Mietin miten jostakin lasiastiasta kuten pullosta tai hillopurkista voisi tuunata vaasin leikkokukille. Leikkelin palan vanhasta pöytäliinasta ja virkkasin hiukan pitsiä vanhan lisäksi. Tämmöinen yritelmä -viritelmä siitä sitten tuli:

Tuunattu pullovaasi

"Pullopaita" sopii viinipulloon tai appelsiinimehupullon (Lidlin mehupullo kuvassa) ympärille. Poikani kylläkin totesi, että miksi tuossa pullossa on pyyheliina?

Keräsin puutarhasta siemeniä arvontaa varten. Sain aikaiseksi kolme pussia. Ensimmäisessä on pioniunikkoja, jotka kasvoivat hyvin puutarhassa viime kesänä. Pullovaasiin voi arvonnan voittaja sitten laittaa, vaikka pari pioniunikko-leikkoa kunhan kesä koittaa. Lehtosinilatvan simenet hankin muutama vuosi  sitten Maatiainen ry:stä. Lehtosinilatva tuntuu olevan takuuvarma kukkija sinisin ja valkoisin kukin. Kolmannesta pussista löytyy basilikan siemeniä. Basilika 'Genovese' on satoisa ja helposti kasvava. Olen kasvattanut sitä ruukussa sekä sisällä että ulkona. Iso basilikaruukku, jopa talvehti sisällä ja alkoi iloisesti kasvattaa lehtiä viime keväänä talven jälkeen.

Pioniunikon siemenkota
Pioniunikkojen kuivuneet siemenkodat
Pioniunikkoja puutarhassa viime kesänä






Arvonnassa siis:
  • Pioniunikonsiemeniä - sekalainen värilajitelma
  • Basilika 'Genovese'
  • Lehtosinilatva (perenna)- sininen ja valkoinen sekoitus siemeniä
  • "Pullopaita" pitsikoristuksilla (pulloa en postita, joten voittaja saa sitten mielensä mukaan tuunata mehu- tai viinipulloa pullopaidalla)
Yhden arvan saat kommentoimalla tätä  postausta ja kirjoita samalla monellako arvalla osallistut ja yhteystieto, mikäli sinulla ei ole blogia.
Kaksi arpaa saat olemalla tai liittymällä blogin lukijaksi.
Kolme arpaa saat linkittämällä arvontamainoksen omaan blogiisi. Kuva on tämän blogin oikeassa yläkulmassa.


"Pullopaita" oli kuvissa muuten tämmöisen Lidlin appelsiinimehupullon yllä


ONNEA ARVONTAAN!
Arvonta päättyy lauantaina 28.2. 

t.Maria

PS: Tänään huomasin että tulppaanien kärjet ovat alkaneet pilkistellä mullasta. Kyllä se kevät sieltä tulee!

17 kommenttia:

  1. Onnea Onnea 2-vuotiaalle. Minä tietenkin ahneena heti kolmella arvalla mukana. Tekisi niin mieleni kasvattaa jotain aivan siemenista alkaen.

    VastaaPoista
  2. Hauska idea tuo pullopaita, ja uusia siemeniä on aina kiva saada, kahdella arvalla mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut kaksivuotiaalle! Löysin tänne vasta kesälläkö se oli, mutta tykkään käydä..ihanat vintagehenkiset palkinnot. Kaksi arpaa siis käsittääkseni. Kivat siemenet ja pullosomiste on suloinen.

    VastaaPoista
  4. Kiva blogi sinulla. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  5. Kahdella mukana! Oikein mukavaa helmikuun jatkoa ja tervetuloa piipahtamaan vastavisiitillä:
    http://tuhansiasivuja.blogspot.fi/

    postin.tuomaa@gmail.com







    VastaaPoista
  6. Onnittelut täältäkin. :) Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan. Kierrätysarvonnat on just parhaita, kannatan! :) hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea. Siemenet ovat aina tervetulleita meille.
    Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihana arvonta, yhdellä mukana! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Onnea 2-vuotiaalle blogille! Kolmella arvalla lähden arvontaan mukaan :-)

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana, ihanan paitulin ja siementen jahdissa!

    VastaaPoista
  11. Onnea 2-vuotiaalle!
    Kahdella arvalla mukana, mukavassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  12. Onnea 2-vuotiaalle! Arvonnassa mukana kahdella arvalla:)

    VastaaPoista
  13. Heippa Maria! Lähden mukaan kolmella. =)

    VastaaPoista
  14. Yhdellä mukaan arvontaan... nyt selaamaan sun vanhoja postauksia...

    VastaaPoista
  15. Voi kun ihana palkinto. Tuo pullopaita on loistava keksintö. Minulla on etäkodissa (vanha rintamamiestalo) kuisti, jonne olen kerännyt pulloja, joihin pistän milloin minkin kukkasen tai oksan. Ja pioniunikkoa minulla on mutta vain tummaa lilaa. Kaikilla kolmella arvalla mukaan. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onpa valtavan ihanan näköinen blogi!! Ai että, taitoa tehdä hyvää blogia... Tätä lukee mielellään, liityin siis lukijaksi ja osallistun samalla arvontaan kahdella arvalla. <3 :)

    VastaaPoista
  17. Onnea!
    Yksi arpa minulle, kiitos!
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista