2017-08-06

Istutuslapion päivitys ja Mustila Garden Shop

Vierailin kesäkuussa Arboretum Mustilassa sekä Mustila Garden Shopissa.

Garden Shopista löytyy laadukas ja laaja valikoima kaikkea mahdollista puutarhaihmisen tarpeisiin.  Olen tähän asti käyttänyt muovisia istutuslapioita sekä kapeaa että perusmallia, mutta niistä on savimaassa kulunut kärki ihan tylsäksi. Hankin Garden Shopista "Joseph Bentleyn" metallisen istutuslapion, jonka puinen kahva tuntui käteeen sopivalta ja näytti kauniilta.

Samantyyppisiä "vanhanmallisia" istutuslapioita on monella valmistajalla ja olen ajatellut, että ovathan ne hienon näköisiä, mutta pelkkää putarhahifistelyä, sillä kotimaiset  muoviset istutuslapiot ovat kestäviä ja oikein hyvin toimivia.

Kesän aikana minusta on tullut ihan "Joseph Bentley -istutuslapiofani". Istutuslapio on tukevaa tekoa ja terävä kärki sujahtaa savimaahankin  tuosta vaan! Uusi istutuslapio on minun puutarha-aarteeni, jota roikotan Vilpolassa kaapin ovenkahvassa, sillä eihän sitä tohdi jättää pihalle yöksi.

Taidanpa talveksi sivellä kahvaan pellavaöljyä, kun syysistutukset ovat ohitse. Tämä lapio kestää monta vuotta ja terä ei varmasti tylsisty, kun lupaavat kapiolle 15 vuoden takuun!

Joseph Bentley istutuslapio


Istutuslapiossa on mitta, josta on apua syyssipulien istutuksessa


Mustila Garden Shopista löytyi istutuslapio
Garden Shopissa on valtavan paljon vaikka mitä ihanaa, joten muutama kuva lisää sieltä:


Taustalla pilkottaa koko seinällinen Impectan siemeniä


Mustila GArden Shopin ruukkuvalikoimaa
Kasveja metsäpuutarhaan
Pikkutalvio - Vinca minor 'Purpureus'
Pikkutalvio on yksi lempikasveistani. Siihen ihastuin jo aikoja sitten asuessani Helsingissä pari vuotta rivitalossa, ja en vielä vielä ollut puutarhan laittoon ihan hurahtanut. Pihan reunamat oli vallannut ikivihreä kasvi, ja joku minulle kertoi sen olevan pikkutalvio. Helsingin vanhasta kodista tuotu pikkutalvio kasvaa nyt meidän mökillä.

Mustilan Arboretumissa kasvoi VIOLETTI pikkutalvio, kun minun "mökkipikkutalvio" tekee sinisiä kukkia. Mustilan Garden Shopissa oli myynnissä metsässä näkemääni 'Purpureus' pikkutalviota, joten sehän pitikin hankkia mukaan kotiintuomisiksi Mustilasta.

Olin lauantaina mökillä ja aiheeseen sopivasti Mustilan hortenssia aloittelee siellä juuri kukintaansa.

Oikein mukavaa Sunnuntaita uusille ja vanhoille blogin lukijoille!


19 kommenttia:

  1. Onpa nätti kauppa täynnä houkutuksia! Ihanan värinen talvio.
    Mä käytän myös vallan metallisia istutuslapioita, lähinnä lapsuudenkotini peruja olevia. Parhaasta on isäni taivuttanut terää pihdeillä kapeammaksi, jotta se on kätevämpi kukkasipuleiden istuttamiseen, se on tukeva. Muovinen terä ei tosiaan uppoa kovaan maahan ollenkaan samalla teholla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, perintölapio kuulostaa niin hyvältä! Minulla ei sellaista ole, mutta tässä uudessa on hyvinkin tehot kohdillaan :D

      Poista
  2. Aivan ihana kauppa. Sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin, varsinkin puutarhureille. Kiitos tuosta istutuslapiovinkistä. Hyviä istutuslapioita aina tarvitaan. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustila Garden Shopissa on tuotteet esillä kauniisti ja valikoima on tosiaan hyvä :). Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  3. Onpa ihana kauppa. Paras pysyä kaukana, jos meinaa rahoistaan kiinni pitää.
    Ostamasi istutuslapio on esineenäkin kaunis. Hyvä sillä on sipuleita maahan laittaa.

    VastaaPoista
  4. Onpa viehättävä puoti! Mulla on myös käytössä metallinen istutuslapio ja kyllä se pesee muoviset mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärtänyt miten hyvä kunnon metallinen on ennen kuin kokeilin!

      Poista
  5. Ihana kauppa, sinne täytyy joskus päästä! Minäkin käytin muovista istutuslapiota, kunnes viime syksyllä kukkasipuleita istuttaessa piti todeta, että ei se riitä millään ja vaihtaa metalliseen. Enää ei ole paluuta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla! Nyt minullakin on hyvä peli, jolla kaivaa sipuleita maahan!

      Poista
  6. Ihana kauppa ja istutuslapiosi voittaa varmasti muovisen kätevyydessä ja vahvuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli erikoista todeta, että tällä lapiolla kuoppia on vaan yksinkertaisesti helpompi kaivaa :). Mustilassa kannattaa poiketa, jos siellä päin liikkuu.

      Poista
  7. Ihana puoti, kävin tuolla muutama vuosi sitten. Ja entäs se taimipuoli, huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taimivalikoimassa riittää! Kiinnostavimpia ovat minusta juuri Mustilan oman tuotannon taimet. Heillä on mm. Mustilan kirsikka ja jännä juttu, että esim kesähortenssia 'Bougie' on Mustilan mailta löytynyt lajike!

      Poista
  8. Ooh, kyllä nyt taitaa olla minullakin ostoslistalla tuollainen metallinen lapio! Aina olen muovisella kaivanut kuten sinäkin aiemmin mutta ihan pakko kokeilla. Mustilan taimipäiville aion kuun lopussa hurauttaa joten täytyypä silloin käydä tuo kauppakin katsastamassa. Viime syksynä olin niin taimipäivien lumoissa, etten ehtinyt kauppaan ollenkaan. Olipa kiva lukea kuulumisiasi! Ai niin minä muuten kävin viimein lomallani siellä Flörissä ja ihan kiva tarhahan sekin oli💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Minna! Kannattaa tosiaan testata metallista lapiota. Katselin tänään taimipäivien ohjelmaa ja siellähän on vaikka mitä mielenkiintoista, aika varmasti kuluu siivillä siellä. Flörissä on kaunista myös :)

      Poista
  9. Mustilan taimipäivä on tulossa elokuun lopulla, joten täytyypä katsella, josko olisi noita lapioita edelleen jäljellä.. !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustilan taimipäivät on varmasti antoisa tapahtuma. Sinne tekisi kyllä mieli osallistua. Kannattaa kurkata puotiin olisiko lapioita tarjolla :)

      Poista
  10. Oi oi, tuskin maltan odottaa elokuun lopun taimipäivää:) Olisi ollut kiva kun oisit ehtinyt tulemaan ja oltais nähty pitkästä aikaa. Ihan tuo lapio onkin, mä niin tykkään noista puuvartisista.

    VastaaPoista