2017-09-02

Terassilla on norppa

Vilina köllöttää terassilla kuin norppa rantakalliolla. Kissa on tainnut saada pojilta vähän eksta ruokaa viimeaikoina ja niinmuodoin rasvakerrosta vyötäröön. Norpan muodot, mutta värityksen puolesta hän taitaa kuitenkin olla vasta kuutti.


Verenpisaroissa pörrää jotain mielenkiintoista.

 
Kuuttipa nousikin ketterästi pystyyn.




 Äh sinne meni, vai menikö se tonne


----------------------------------------------------------------------

Sainpas räppästyä "norpasta pari salakuvaa makrolla.


Makro objektiivi kamerassani kenkkuilee ja näyttää tietyillä asetuksilla erroria tiedonsiirrossa objektiivin ja kameran välillä. Onneksi se toimii vielä osassa tilanteista. Makrokuvat on mun lemppareita, joten täytynee päivittää objektivi uuteen jossain vaiheessa.

Dahlia

Akileija on tehnyt syyskukkia.


Syysvuokko jatkaa kukintaansa rennon oloisena  tuumaten: "Eihän tässä mitään hätää syyskuussa, kun paras kukinta-aika on vasta alussa."

Syysvuokko


Koreatörmäkukkaa kasvatin siemenistä ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Taimia oli alunperinkin vähän ja niistä osa kuoli. Hienoa, että muutaman yksilön kukinnasta pääsen kuitenkin  nyt nauttimaan. 

Koreatörmäkukka 'Black Knight'


Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Maria

18 kommenttia:

  1. Ihana Vilinakuutti ♥ Pitäähän sitä olla vähän lämmikekerrosta talven varalle...
    Koreatörmäkukka taitaakin olla vain yksivuotinen? Kylvin tuota viime vuonna, mutta se ei ehtinyt kukintakokoon, ja tänä vuonna en ole enää löytänyt niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuutti pistelee tuossa aamupalaa hyvillä mielin. Siemenpussissa puhutaan, että koreatörmäkukka on ihana kesäkukka, joten uudet siemenet peliin keväällä :). Vaatii näköjään aika paljon aurinkoa, kun vasta elokuun lopussa alkoi kukkia.

      Poista
  2. Söpö kuutti ❤ Ja ihania kukkais kuvia 😊

    VastaaPoista
  3. Suloinen norppa :) Kauniita kukkamakroja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norpan tärkein tehtävä on olla mahdollisimman söde. Yleensä hän onnistuu siinä erinomaisesti.

      Poista
  4. Voi mikä norppis, niin söpö. Hieman pullukka saa kissa olla niin on enemmän paijattavaa. Kaunis tumma törmänkukka. Sopisi ihanasti hennon vaaleansinisten kukkien joukkoon. Aurinkoista viikon alkua. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, enemmän paijattavaa💛. Sopisi tosiaan hyvin vaaleansinisten kanssa. Tänään olikin niin lämmin, kävin uimassa oikein kaksi kertaa kun sää suosi

      Poista
  5. Suloinen kuutti siellä! Ihana tuo tumma törmänkukka! Iloista syyskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuutti on aika hellyyttävä. Syyskuu alkoi loistavasti näin lämpimässä kelissä :)

      Poista
  6. Ihastuttava kissakuutti ja sopii hyvin verenpisaran kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän tykkää iiison verenpisan juurella suojissa tarkkailla pihaa..

      Poista
  7. Mukavaa tuo kissanelämä... ihania makrokuvia, törmäkukka on kyllä kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vois vaikka muutamana päivä elää kuin kissa. Köllöttelyä, venyttelyä ja sopivasti ulkoliikuntaa :). Kun joku vielä tekisi niska-hartia hieronnan ja tarjoilisi päivän ateriat niin johan olisi luxus päivä

      Poista
  8. Ihana norpan ilme :) Ehkä kisulle on vain kasvanut paksu talviturkki ja sisällä köllöttelee hoikka mirri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin ihan norpan näköinen :). Sillä varmaankin joo on turkki tuuhistunut.

      Poista
  9. Ihana on kisusi ja komea verenpisara. Talvetatko sen jossain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verenpisara on talvehtinut meidän vilpolassa n. +10 asteessa.

      Poista