2018-03-26

Kissa hullaantui keväästä

Vilina on odottanut ja odottanut kissalle sopivaa ulkoilusäätä. Aamuisin hän ei ole enää vaivautunut edes pyytämään ulos, mutta iltapäivällä sentään on voinut käydä lyhyellä tsekkauksella terassilla - liian kylmää ja äkkiä takaisin sisälle.

Mutta kylläpäs meitä sunnuntaina iltapäivällä hellittiin. Olin ihan fiiliksissä, kun aurinko lämmitti. Otin esiin oikein kahdet sekatöörit ja leikkelin perennoja, ajuruohokasvustoja sekä orapihlaja-aitaa.

Vilinakin uskaltautui ulos ja kevätmieli valtasi kissan ihan täysin. Emäntä sai puskuja, molemmat sekatöörit saivat pusjua ja silputut yrtit. Mirrinmittu ja aurinko yhdessä olivat kerrassaan  vastustamattoman yhdistelmä. Siinä ei enää jäinen maakaan haitannut vaan homma meni ihan maassa kieriskelyksi.



Kyllä onkin kiva aloittaa kevään puutarhahommat ja puutarhan hoito




Täällä tuoksuu hyvälle!

Mistä tuo hyvä tuoksu leijailee?

Täällä on jotain vastustamattoman ihanaa

Nyt taisin löytää mirrinmintun!!!

Krookuksetkin nauttivat auringosta

Eilen koulin nämä jo aikaisemmin kuvaamani basilikat, mielessä kesän tomaatit ja isot basilikapuskat


.

22 kommenttia:

  1. Ihanaa, nyt on puutarhakausi korkattu, Vilina näyttää! Ihanaa nautiskelua :-)

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana postaus, Vilina on löytänyt kevään.
    Täällä on lunta ja missään ei vielä näy palvipaikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :)! Aurinkoa luvassa lähipäiviksi niin eiköhän niitä pälvipaikkoja ala kohta tulemaan.

      Poista
  3. Voi kun toinen nauttii <3 Täällä on noin metri lunta :D Hyvää pääsiäisviikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pelkkää kehräystä koko kissa. Hyvää pääsiäistä!

      Poista
  4. Ihana kisu. Meidän kissan ulkoilut on kanssa ollut talvella yleensä sellaista muutaman minuutin luokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisu niin näytti miten kevätaurinko on ihana. Keli oli loistava ja Sunnuntaina ulkoiltiin oikein kunnolla, kun ensin vaan sain houkuteltua Vilinan ulos kaveriksi. Tuu tuu nyt vaan pihalle!

      Poista
  5. Onko jossakin päin Suomea jo noin vähän lunta? Meillä on vielä metri ja tuntuu ihan toivottomalta. Meillä kissat käyvät ovella kurkkimassa ja peruuttavat, jos tuntuu liian kylmältä, kuten juuri nytkin, -20.8 C!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hrrr, miten kylmä teillä. Täällä vaan -7 C aamulla! Länsi-rannikon lumitilanne on tässä vaiheessa vuotta loistava, sillä aurinkopaikat ovat jo lumettomia.

      Poista
  6. Onpa kevät siellä pitkällä. Meillä on Nurmeksessa metri lunta ja varmaan ei sula ennen Juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä maassa riittää kyllä niin erilaisia kelejä. Kääk lunta Juhannuksena! Toivottavasti ei sentään

      Poista
  7. Ihanat kuvat!
    Meilläkin on melkein metri lunta, eli maalis ei taatusti maata näytä tänä vuonna. :)
    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! No ei sovi tuo sanonta teille päin tänä vuonna! Mukavaa pääsiäisaikaa!

      Poista
  8. Minäkin mietin, että onko nämä kuvat edes Suomesta? Täällä etelärannikollakin (kaakossa) on ainakin se 20cm lunta jos ei enemmänkin. Pälvipaikkoja ei juurikaan vielä ole. Kiva että jossain on keväisempää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe sama maa :D. Täällä pälveilee kyllä mukavasti ;)

      Poista
  9. Voi sentään, Vilina ottaa kaiken irti keväästä! Taisi kyllä olla vähän tilapäinen kevät sunnuntaina, taas oli tänään aamullakin pakkasta toistakymmentä astetta! Sunnuntainen kevät meni minulta sekin ihan ohi, kun olin koko päivän sisällä myyjäisissä!
    Teillä sitten on tuollaista ihan lumetonta jossain kohtaa pihaa! Käytiin aamulla Kokemäellä ja kyllä siinä matkan varrella tien varrella ojan reunat olivat jo ihan sulia niissä kohdissa, mihin aurinko pääsee paistamaan. Muuten on kyllä vielä ikävän paljon lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä tuli taas kylmät yöt ja päivälläkään ei juuri lämmitä. Meillä oli niin mukavaa Vilinan kanssa sunnuntaina. Hyvä kun sattui tuo keli vapaapäivälle ja myyjäisissä kävi hyvin ihmisiä kun ilma suosi ;)

      Poista
  10. Ihanaa venyttelyä! Olisipa meilläkin maa yhtä paljas. Mitä vielä, lunta vaikka kuinka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin mukava kun lumet lähtee ja heti sieltä alta jotain kevään merkkejä paljastuu

      Poista