2018-08-12

3 x kelloköynnös

Kevään kelloköynnöskasvatuksista kolme isoa ruukkua on köynnöstellyt pihalla eri paikoissa. Yksi kelloköynnöksistä on huikean upea! Se kukkii ja on kukkinut jo monta viikkoa tehden jatkuvasti uusia kukintoja. Kasvi kiipeilee talon varjossa kuistin tolppaa ylös ja levittelee rönsyjään katoksen alle.

Toinen kelloköynnös on aurikoisella ulkosaunan seinustalla. Se kiipeää rehevästi kohti korkeuksia, mutta ei ole tehnyt ainakaan vielä kukan kukkaa. Sillä on ollut liian kuumaa aurinkoilla paikalla ja seinässä kiinni olleet versojen kärjet ovat kärähtäneet moneen otteeseen kuumina päivinä.

Kolmas kelloköynnös on kuollut ja kuopattu. Uskokaa tai älkää mutta se heitti henkensä vedenpaisumukseen. Pari viikkoa sitten su-ma meillä satoi yhteensä 100 mm. Se määrä vettä altakasteluruukkuun oli ihan liikaa jopa isolle juoppoköynnökselle. En pystynyt kaatamaan vettä pois ruukusta, jossa yli parimetriä korkea köynnös kiipeili. Vasta 3-4 päivää vedenpaisumuksen jälkeen keksin, että onhan meillä vesipumppu, mutta se oli jo myöhäistä. Juuret olivat piloilla. Ei siis kannata istuttaa kellolöynnöstä taivasalle altakasteluruukkuun, mutta katoksen alla toimii hyvin!

Kelloköynnöksen kukat avautuvat valkeina ja muuttuvat vähitellen tumman liloiksi


Kelloköynnös





Kelloköynnös
Tässä alkaa vedenpaisumus ukkosen myötä pari viikkoa sitten sunnuntaina.

Sormenpään kokoiset rakeet pommittivat kasvien lehdet riekaleille. Ulkona kasvaneista tomaateista rakeet viiltelivät vähän pyöreyttä pois tomaattien kyljestä

Sunnuntain myräkkä oli raju, mutta maanantaina vettä tuli tuplasti enemmän ja syöksyvirtaus katkoi ja kaatoi puita Raumalla meidän asuinalueella kymmenittäin. Kukkamökin vierestä tontiltamme romahti nipussa kolme isoa haapaa männyn niskaan.


On siellä vanha kirsikkapuukin kumollaan

Olimme päiväretkellä mökillätämän toisen ukkosmyräkän aikaan. Vilina oli yksin pihalla kaiken hävityksen keskellä. Kaipa se oli mennyt talon alle piiloon. Voi pientä, urhea kissa!





3 eriväristä kukkaa kelloköynnöksessä
Miten sinun kelloköynnös on pärjäillyt helteissä ja ukkoskuuroissa?

13 kommenttia:

  1. Voi sitä yhtä kelloköynnöstä ja kissa parkaa. Hyvä jos jonkin piilopaikan löysi. Jätin tänä vuonna kelloköynnöksen kasvattamatta, kun viime vuonna ei oikein ehtinyt edes kukkimaan. Tämä vuosi olisi kyllä ollut parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meitä vähän jännitti tulla kotiin mökkireissun jälkeen, sillä myrskyn jäljet olivat aika hurjia kotiin ajaessamme. Onneksi kissa ja talo olivat kunnossa. Meitä ei vesi kellarissa haitannut, koska siellä ei ole asuintiloja. Näköjään kolme kelloköynnöstä oli hyvä yritys niin yksi niistä onnistui minulla mainiosti ;)

      Poista
  2. Ompa ollu myräkkä. Hyvä kun ei haavat kuatunu kukkamökin piälle! On siinä kissakin ollu kauhuissaan. Kauniit ovat kelloköynnökset. Tämä kesä on niitten kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Myrsky tuli keskustasta päin eikä mereltä. Joten onneksi puut kaatuivat meren suuntaan eivätkä mökin päälle. Omaa kelloköynnöstä olen tänä kesänä päässyt ensi kertaa ihailemaan.

      Poista
  3. Aikamoinen myräkkä ja jälki sen mukaista. Onneksi ei mennyt kukkamökki ja onneksi Vilina on kunnossa.
    Meillä ei ole minkäänlaisia ukkostuhoja, sillä ukkonen on vain pari kertaa jyrissyt vähän kauempana. Vettäkin on satanut aivan liian vähän.
    Tämä kesä on ollut kelloköynnöksen juhlaa. Minulla ruukut ovat katoksen alla ja kylläkin hyvin aurinkoisella paikalla. Kasvavat komeasti ja kukkivat runsaasti, ihastuttavaa. Yhden kelloköynnöksen laitoin talon seinustalle ja kastelin sitä liikaa. Se hukkui tai pikemminkin sen juuret. Onneksi on useampi kelloköynnös, kuten sinullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauma joutui kaksi kertaa myrskyn silmään, kun hitaasti liikkunut ukkonen rymisi paikalla perättäisinä päivinä. Rauma vieläpä "pääsi" Ilta-Sanomien lööppiinkin ensin myrskyn aiheuttaman kaupunkitulvan takia ja sitten tuon puita katkoneen syöksyvirtauksen ansiosta. Kannattaa tosiaan laittaa useampi kelloköynnös vähän eri paikkoihin. Joku sitten menestyy sen mukaan millainen kesä on :)

      Poista
  4. Huh mikä myrsky, onneksi kissa on kuitenkin kunnossa! Meillä kissat säikähtävät myös sisällä ukkosen jytinää.
    Kaunis kelloköynnös. Meillä on ollut heikko kesä kelloköynnösten osalta. Yksi kukkii jotenkuten, kaksi muuta eivät ole kasvaneet käytännössä yhtään korkeutta kesän aikana. Varmaan ollut liian kuivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrskyt olivat tosi pelottavia. Kolmantena päivänä taas jyrisi iltapäivällä ja tummat pilvet näkyivät taivaalla. Silloin kannoin kukkaruukkuja urakalla sisälle, mutta ukkonen ei tullut päälle vaan taisi mennä naapurikuntaan. Kelloköynnös ei näköjään ole takuuvarma kasvi, jonka saa varmasti kukkimaan. Vettä minun kasvit ovat juoneet ihan tolkuttomasti. Altakasteluruukusta olen joka päivä nostanut helteillä kuivan "mittatikun" ylös ja lisännyt 3-4 litra vettä.

      Onneksi kissa kunnossa😻. Se oli iso helpotus kun tultiin myrskyn jälkeen illalla kotiin. Se istui kuistilla ja odotti sisään pääsyä iltaruoalle!

      Poista
  5. Meidän seutu on tänä kesänä säästynyt ukkosmyräkältä, mutta viime kesänä meni puita nurin sitten tämänkin edestä! Onneksi teillä vältyttiin suuremmilta vahingoilta. Minulla on myös kelloköynnöstä useammassa paikassa ja kahdessa niistä jo kukkiakin, ei kovin runsaasti, mutta nuppuja on edelleen näkyvissä. Yhden reiättömän ruukun kastelin helteillä liian märäksi, kun mökkireissun vuoksi ei ollut luvassa kastelua muutamaan päivään. Ja niin kävi minullekin, että osa hukkui. Ruukussa oli neljä taimea, joista vielä kaksi porskuttaa. Ihanat kukkaset, ja tuo värin vaihtuminen on huikeaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika rytinää kun puita kaatuu. Odottelemme vielä metsuria paikalle. Odotan jo vähän malttamattomana, sillä tuosta tulee vielä oma myräkkänsä. Ennen kuin nuo puut ovat tuosta poissa. Toivottavasti saamme nauttia kelloköynnösten kukista vielä pitkään!

      Poista
  6. I love the delicate purple flowers in the first few photos. Your cat is also so adorable! Great photos! Thanks for the share, hope you had a fantastic weekend. Keep up the posts.

    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes indeed this flower is amazing as the flowers are changing colour :). Our cat is so cute! She went to the house roof from a open window today and I was so so scared if she falls. Luckily she managed to come back indoors from the same window.

      Thank you for you comment!

      Poista
  7. Thanks for all your efforts that you have put in this, It's very interesting Blog...
    I believe there are many who feel the same satisfaction as I read this article!
    I hope you will continue to have such articles to share with everyone!
    หนังออนไลน์

    VastaaPoista