2018-11-10

Lukuhetki mökillä

Matkasin aamutuimaan Helsingistä kotiin, Perus matkapysäkkillä Salossa on kirjakauppa, jossa minulla on usein tapaan hypistellä kirjoja. Enpä voinut vastustaa, kun siellä oli tarjolla Saila Roution kirja "Kukkaloistoa keväästä syksyyn". Minähän olen ihan Saila fani. Sailan ja kissojen juttuja on kiva lukea "Saaripalstalla-blogista". Ajattelin, että vielä mukavampaa on uppoutua kirjan myötä kevään, kesän ja syksyn kukkaloistoon näin loppusyksyn pimeinä iltoina. Loppumatka kotiin Raumalle meni hujauksessa, kun uusi kirja matkasi mukana vieruspenkillä!

Iltapäivällä sitten jo soudettiinkin mökkisaareen.

Jättiläisen jättämät jalanjäljet mökkipolulla.

Uusi kirja matkasi tietenkin mukana vielä mökkiretkelle.

Varvuista löysin ruskaa.

Suomi 100 -alppiruusu valmistautuu talveen

Muhkea lehtimätäs lupailee sormustinkukan kukintaa ensi kesälle kelta-alppiruusun -Rhododendron 'Vieno'- rinnalla

Mökkipihan syreenin keltaiset lehdet saivat minut tarttumaan kameraan. Glögin kera ennen saunaa ehdin jo lukea muutaman sivun Sailan kirjaa.

Siitä sain vinkin, että syreeni voisikin toimia kärhön kasvutukena. Syreenin takana on tänä vuonna istuttamani omenapuu (Se ei erotu kuvasta). Puun istutus oli melkoinen urakka. Maasta lähti mm. käsivarren paksuisia koivun juuria ja tolkuttomasti kiviä. Lopulta kuoppaan meni yhteensä 17 säkkiä uutta multaa puun kasvualustaksi. Ehkäpä siis tuolla syreenin toisella puolella riittäisi multaa myös yhdelle viinikärhölle.

Syreenin kukat ovat alkukesän kaunistuksia, joten hauska jos tämä pensas kukkisi myös myöhemmin kesällä. Se on ihan mökkiterassin vieressä keskeisellä paikalla. 

Härkäpapu oli kukassa kerätessäni palkojan talteen kuivumaan ensi kevään istutuksiin.

Pojat ja kissa viihtyvät sohvalla

Ulkona on liian märkää ja kylmää

Nyt minä käperryn tämän kirjan kanssa lämpöisten vällyjen alle.

PS: Isänpäivän aamuohjelma on kuiskuteltu ja suunnitelma supistu valmiiksi.


13 kommenttia:

  1. Hienot kuvat ja tuo kirja on varmasti mukavaa luettavaa, ihanine kuvineen! Suloinen pötköttelijä, kyllä nyt on niin vilakoita kelejä ollut, että saa sisällä laittaa takkaan tulet:) Leppoisaa isänpäivä viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilina on niin poikien kaveri ja rakastaa maata niiden sylissä 💚. Me lisälämmitettiin mökkiä Puupelillä ja kyllä se aito tuli onkin niin tunnelmallinen. Mukavaa pyhää!

      Poista
  2. Hej Maria!

    Inget kan höja humöret som en god bok som bara väntar på sin läsare.

    Kram!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Gunilla! Juuri niin ja nyt on hyvä aika uppoutua kirjoihin, kun pihalla hämärtää jo niin aikaisin.

      Poista
  3. Upeita kuvia.

    Tuo kirja suuntaa ajatukset varmaankin jo uusiin kasvien siemeniin ja uuteen kevääseen. Taljella on ihana haaveilla ja suunnitella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta :). Kirjan kanssa voi ajatuksissaan lentää kesään ja innostua jo ensi kesän istutusten suunnittelusta 👍

      Poista
  4. Hyvän kirjan löysit matkakumppaniksesi. Kivat nuo jättiläisen jäljet. Luonnossa näkee mukavia asioita, kunhan kulkee hitaasti ja avoimin mielin.
    Noin ihanan kissan vieressä viihtyisin minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus siivosin kasvillisuutta ja roskia pois kivien päältä. Nyt olen huomannut että vihreän sammalmättään peittämät kivet ovat oikein kauniita pallukoita. Itseasiassa tänään mietin mökillä, josko oikein levittäisin sammaljauhoa ja piimää joidenkin kivien päälle, joka saattaisi edistää sammaleen kasvua.

      Poista
  5. Tuo kirja on erinomainen matkakumppani, kaveri pimeinä iltoina, piristys ilman muuta! Saila-fani olen myös! Ihana kisuliini, ulkona on nyt liian kylmää ja märkää silkkitassujen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasta riittää luettavaa useaksi illaksi :) . Voi ei nyt Vilina viljustelee iltamyöhällä tuolla pihalla, vaik on pilkkopimeää...

      Poista
  6. Olen häkeltynyt, odotin täällä olevan blogihaasteen ja sitten onkin kirjaylistystä. Voi kiitos sinulle ♥
    Mainio idea tuo viinikärhö, kun se kukkii loppukesällä ja sietää melko kuivaakin kasvupaikkaa. 17 säkkiä multaa kuulostaa tosin aivan ylelliseltä, varmaan sekin auttaisi! Tein muuten testin pari vuotta sitten ja istutin viinikärhön koivun juurelle hirmu kuivaan ja jopa paahteiseen kohtaan; ja niin se vain siinäkin sinnittelee hengissä, vaikka kukoistamisesta ei voi todellakaan puhua.
    Vilina on niin suloinen poikien kaverina, naamasta näkee että tää on parasta seuraa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ En ole pitkään aikaan käynyt kirjastossa ja olin niin iloinen kun kirja löytyi matkalta! :). Istutin vasta edelliskesänä ensimmäisen viinikärhön joten kiva kuulla että viinikärhö on ollut sinulla sitkeästi kasvussa noin vaativassa paikassa. Ehkä se jonain kesänä tekee oikein kasvuspurtin, kun on saanut kasvatettua juuret paljon koivua syvemmälle. Vilina on vieläkin ulkona vaikka sen pitäisi jo olla poikien kanssa nukkumassa tähän aikaan :o!

      Poista
  7. Tuo on ihana kirja! Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista