2020-07-05

Varjopenkki ja lomatunnelmaa aamupuutarhassa

Kesäkuun helteet eivät hetkauttaneet varjopenkkiä, jonne keskipäivän aurinko ei  pääse paahtamaan.

Kesäkuun lopussa alkoivat varjoliljat kukkia ja ovat nyt varjopenkin valtiattaria. Valkoinen kyläkurjenpolvi kukkii runsaasti niiden kaverina.

Varjolilja ja kyläkurjenpolvi

Varjopenkki omenapuun katveessa ja orapihlaja-aidan suojassa



LOMAILIJAN AAMUKIERROS PUUTARHASSA

Olen ollut lomalaisena jo neljä päivää. Aamukierroksen tein tänään mökillä, mutta tässä kuvia  aamukierrokselta parin päivän takaa kotoa.

Talon vieressä on parkkipaikka ja naapuria vasten orapihlaja-aita. Aidan vierus oli taloon muuttaessamme epämääräistä nurmikkoa. Muistan, että kapeaa nurmikkokaistaletta auton ja orapihlaja-aidan välissä oli aina tylsä ajaa ruohonleikkurilla. Nyt  siinä kasvaa perennaa ja osa on rehevää niittyä. Paikoitellen heinät pyrkivät valtaamaan perennojen seasta vanhan nurmikaistaleen itselleen, mutta en kuitenkaan kaipaa auton viereen enää nurmea takaisin. Kevätesikot levittäytyivät hienosti tälle alueelle itsekseen.

Geranium cantabrigiense 'St Ola' ja päivänlilja P-paikan kupeessa
Peittokurjenpolvi "St Ola" kasvaa niin tiheästi päivänliljan juurella P-paikan vieressä, että kasvuston läpi ei ole yksikään heinä onnistunut kasvamaan. Aivan huippuhyvä maanpeittokasvi siis!

Lehtosinilatva
Yllä oleva kuva on minusta täydellinen herkkis. Nappasin senkin autopaikan vierestä. Päivänkakkarat ovat levittäytyneet tänne ja valkoisen lehtosinilatvan versot ovat hentoisuudessaan lumoavat.

Lehtosinilatva oli talon pihassa tosi rehevä kun muutimme tänne. Se oli vallannut monta paikkaa hillittömän isoina kasvustoina. Nyt huomaan, että yhtään hyvin isoa kasvustoa ei ole enää jäljellä. Hmm ei kai tässä ole jo vaarana, että koko kasvi häviää tontilta.... Yhden kasvuston muistan kaivaneeni ylös ja pois. Yhden olen siirtänyt juurikin varjopenkkiin, jossa se ei ainakaan vielä ole riehaantunut kasvuun. Mutta mihin ne muut isot siniset lehtosinilatvapuskat ovat hävinneet!

Kahvikuppi kulkee mukana aamupihakierroksella
Nyt ollaan päästy jo aurinkopihalle. Siellä kukkivat harjaneilikat valtoimenaan. Pionien kukinta oli heti juhannuksen jälkeen jo ohi, sillä aurinkopiha oli koko kesäkuun tosi lämmin.

Aurinkopihan harjaneilikat

Latvian matala punertaa 

Ruusuruoho ja laukat
 

Kun koko talo on kierretty, niin  sisäpihalta löytyy koristeomenapuu Musta Rudolf ja sen kaverina rohtosormustinkukkia. Kahvikuppi onkin jo päässyt tyhjenemään, joten tähän on hyvä lopettaa tältä erää.



12 kommenttia:

  1. Ihanan kauniit ja kukkaisat istutukset varjossa ja auringossa! On jännää, miten kasvien määrät vaihtelevat. Ei kai lehtosinilatva meinaa kokonaan hävitä, ei luulisi. Toisaalta joskus siirsin valkoisen sellaisen punaiseen penkkiini ja parin vuoden jälkeen se vain hävisi. Mutta ne tekevät niin hyvin siementaimia, että luulisi niiden pärjäävän. Todella suurta vaihtelua määrissä olen huomannut etenkin kaksivuotisilla, harjaneilikoilla ja sormustinkukilla. Ukonhatutkin tuntuvat olevan vähän oikukkaita. Toivottavasti mikään kiva ja tärkeä ei pääsisi kokonaan häviämään. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Saila loma on tervetullut ja sitä ehti jo odottaa kesäkuussa, jotta saa enemmän puutarha-aikaa! Tuskin lehtosinilatva kokonaan häviää. Siementaimia se tekee tosiaan runsaasti. Täytyy antaa sille kasvurauha ja aikaa komistua. Minunkin siirrokas varjopenkkiin oli valkoinen. Ehkä valkoinen ei ole niin elinvoimainen kuin sininen versio. Tänä vuonna minun puutarhassa on hyvä harjaneilikkavuosi : D.

    VastaaPoista
  3. Tätä kierrosta tein sohvalla viltin alla. Sää ulkona on kovin tuulinen. Harjaneilikat ovat kauniita. Minulla lehtosinilatvat kasvavat sen verran tiheässä paikassa, että eivät varmasti pääse kunnolla siementämään itsekseen, kun ei juuri ole paljasta maata alla. Täytyy ehkä auttaa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli aamu täälläkin niin harmaa ja tuulinen että oli mukavampi juoda aamukahvit sisällä. Vielä nyt iltapäivälläkin tuulee niin että ruukut pihalla kaatuvat. Täytyy minunkin mennä katselemaan tilaa Lehtosinilatvalle....

      Poista
  4. Ihanaa kukintaa! Varjoliljat ovat kauniita, täällä kukkivat nyt kauneimmillaan. Niistä leviää myös ihana tuoksu. Valkoinen lehtosinilatva on kyllä herkkis. Minulla on vain sitä sinistä eikä sekään ole oikein levinnyt. Ehkä pitää kylvää sitä siemenistä lisää. Ruusutuoho ja kukkineet laukat sopivat väreiltään kauniisti yhteen. Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjoliljat ovat upeita! Yksi ilta aika myöhään kun jo hämärsi niin puuhasin jotain tulla varjoliljojen lähellä. Iso kiitäjä oli huomannut niiden tuoksun ja tuli paikalle iltaruokailulle! Sitä oli hieno seurata. Vähän kuin kolibri :) . Lehtosinilatva tuntui aikaisemmin minusta melkein rikkaruoholta kun sitä kasvoi niin runsaasti. Kiertelin eilen puutarhassa ja pikkutaimia on tosiaan siellä täällä, mutta isompi sellainen vahva kasvi uupuu.....Ruusuruohoa suosittelen! Se on ihana.

      Poista
  5. Valkoiset varjoliljat ovat superkauniita!
    Vihdoin tänä keväänä sain hankittua niitä itsellenikin, vielä tänä vuonna en pääse kukinnasta nauttimaan, mutta joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kauniita. Keväällä jo lehtiruusukkeen kasvua on kiva seurata. Minulla ovat jo alkaneet tekemään sivusipuleita ja taitaa olla muutama siementaimikin nousemassa. Ehkäpä jo ensi kesänä kukkii sinullakin!

      Poista
  6. Varjoliljat on kauniit kukkijat ja niitten toivoo runsastuvan. Mukava seurata eri kasvuoloja puutarhassa, varjosta valoon! Lehtosinilatvoo oon vähän vierastanu sen kulukemisen tautta, taijampa tuuva kuitenkin sitä puutarhaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla :) sain varjoliljat miehen veljen vaimolta ja onkin siten erityisen mukava että ne ovat viihtyneet meillä. Liljakukkoja olen ahkerasti tarkkaillut ja saanut pidettyä kurissa. Lehtosinilatva on niin perinnekukka että onhan se mukava puutarhassa jos vaan tilaa löytyy. Siementää siementää toki taimia, mutta saa ne nypittyä pois, jos ei kasva sopivassa paikassa

      Poista
  7. Upea varjopenkki. Nyt on ehdottomasti saatava valkoinen kurjenpolvi. Varjoliljat ovat niin kauniita ja aatelisen olisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjopenkki säilyy paremmin vehreänä kuin meidän aurinkopiha. Kyläkurjenpolvi tekee hyvin siementaimia. Minulla on pihassa sekä valkoista että sinistä niin ei ikinä tiedä pienestä taimesta ennen kukintaa onko sininen tai valkoinen.... Voisinhan taimia kuitenkin ruukuttaa ja odotella sitten kumpi tulee ;)

      Poista