2014-03-16

Vuosijuhla

"Blogi aikaa" on vierähtänyt ensimmäinen vuosi. Tein ensimmäisen blogi-postauksen 9.3.2013.  Hienoa! Mukavinta on teidän lukijoiden lähettämät pienet kommentit ja ajatukset. Niitä on aina ilahduttava lukea! Tulee tunne, että en ihan yksin istu tämän tietokoneen takana. On myös hauska seurata ja ihastelle muiden innokkaiden multasormien blogeja.

Nyt pääsen myös välillä kurkistamaan vanhoihin postauksiini. Voin käydä tsekkaamassa mitäs tuli vuosi sitten tähän aikaan tehtyä. Tällä hetkellä keittiön ikkunalaudan on valloittanut monta pelakuun pistokasta. Viime keväänä pistokkaita oli vain yksi ja se onneton otti ja mätäni pystyyn.

Tänään kylvin sitruunabasilikaa, tavallista basilikaa ja orvokkeja. Sitruunabasilika ja orvokit ovat uutuus, joita en ole aikaisemmin kokeillut. Tänään päätin myös pyhästi, että jätän valtaviksi ryöpsähtävät ja valtavasti vettä litkivät tomaatin taimet tänä keväänä kasvattamatta.

Innostus puutarha-harrastukseen ei kuitenkaan ole vuoden jälkeen ainakaan laantumassa. Fiilis on sellainen, että tätä hommaa on todellakin vielä jatkettava ja täydestä sydämestä :)



3 kommenttia:

  1. Lämpimästi Onnea!! Blokkaamisessa on juuri mukavaa se ideoiden jakaminen ja ihastuminen muiden onnistumisiin ja se kannustus!

    VastaaPoista
  2. Onnea, Onnea vaan ja jatkoa odotellaan!
    Minäkin kylvin kolmenlaista basilikaa.. Ihanaa kevättä sinulle, tuottakoot basilikasi paljon satoa ja orvokkisi valtavasti kukkia!

    VastaaPoista