2014-07-24

Unikkojen lumoissa

Keväällä alkoi unikkoprojekti, sillä päätin kasvattaa niitä siemenistä. Kylvin sekä yksi- että monivuotisia unikkoja: sierianunikkoja, tarhaidänunikkoja ja idänunikkoja Coral Reef ia Poppy (Papaver Orientale -ryhmä), oopiumunikkoja ja pioniunikkoja. Nyt olen päässyt ihastelemaan ensimmäisten unikkojen kukintaa ja kuvattavaa on riittänyt, kun pioniunikkolajitelmasta on päivittäin poksahtanut auki aina uuden värisiä kukkia. Tätä kuvapläjäystä ei kyllä kukaan muu jaksa selata loppuun asti...


Pioniunikko - Papaver somniferum












Ei tästä lumoavaa unikkokeidasta tai -peltoa tullut, mutta hyvä alku kumminkin. Pioniunikot tekevät samaan varteen useampia kukkia ja huomasin, että yhdestä pikku-siemenestä voi täten kasvaa kesän aikana jopa neljä tämmöistä kukkapallukkaa.

Osan itäneistä unikkojen taimista laitoin liian kuivaan ja paahteiseen paikkaan, jossa ne eivät jaksaneet kasvaa. Vielä elossa olevat taimet ovat minulta menneet kevään jälkeen jo ihan sekaisin, mutta muutamia hyvin voivia unikkojen karvaisia lehtiryppäitä puutarhasta kuitenkin nyt löytyy. Parhaiten ovat pioniunikkojen lisäksi mielestäni kasvaneet oranssinpunaiset maatiaiskantaa olevat tarhaidänunikot. Karvalehdet ovat hyvinvoivan näköisiä, mutta ne eivät vielä kuitenkaan ole tehneet kukkia. Jaksan odottaa ensi kesään.

2 kommenttia:

  1. Onpa upeita värejä unikoissa! Minun pioniunikko-kylvökseni keväällä ottivat osumaa koulimisesta ja päättivät heittää henkensä yksi toisensa jälkeen. Ensi keväänä uudella yrityksellä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, kannattaa tosiaan yrittää uudelleen, sillä ovat kukkiessaan niin isoja ja näyttäviä. Itse ajattelin heittää muutamia siemeniä jo syksyllä tai aikaisin keväällä multaan. Jos vaikka kasvaisivat ilman esikasvatusta...

      Poista