2018-04-29

Olen onnellinen

Keväiseen viikkoon on mahtunut monta kuvaushetkeä puutarhassa. Olen niin iloinen kun nyt näkee miten krookukset ja muut pikkusipulikukat ovat levinneet muutamasa vuodessa muhkeiksi kukkamättäiksi. Ne todella tekevät kevään, kun koivujen silmut eivät vielä viherrä.

Viikkooni on mahtunut gladiolusten ja tuoksumiekkaliljan ruukutusta. Retiisit ovat itäneet kukkahuoneessa, joka on pullollaan tulppaaniruukkuja. Istutin myös kellarissa talvehtineet ja elinvoimaisen näköiset jättiverbenat aurinkopihalle. Toivottavasti lähtevät kasvuun, sillä siemenkylvö niiden osalta ei tänä vuonna tuottanut tulosta.

Sisällä taimet kasvavat kohisten. Ne juovat ihan tolkuttomasti vettä. Pidän 10 L kokoisessa, isossa kastelukannua kylppärin lattialla sadevettä ja lorautan siitä 2 L sisäkannuun. Kanisteri hupenee kertaheitolla. Sisällä taitaa jo olla aika määrä ruukkuja...

Mitkä ovat sinun puutarhasta löytyvät erityiset onnenaiheet tänä keväänä?

Miss Vain ja turkintalventähti
Turkintalventähtiä istutin viiime syksynä ja ne ovat kyllä läkähdyttävän ihania. Väri on niin intensiivinen. Mukava kun ovat lähteneet kasvuun. Niitä kukkii kolmessa paikassa.

Turkintalventähti kaverukset



Iris ja posliinihyasintti

Paljon krookuksia
Vilinalta saan aina pihalla puskuja ja hän tarkkailee naapuritilannetta
Iltasella on erilainen valo
Bellis on talvehtinut ja tekee kukkaa



Aurinkopihalla on tosi vihreää!

Poikien kanssa kävin viikolla merenrantakävelyllä. Jäät olivat juuri lähteneet ja laituri odotti paatteja. Nyt viikonloppuna ja vappuna on varmasti vipinää kun veneitä lasketaan vesille. Mekin aloitettiin eilen mökkikausi. Kippasimme pikkuveneen parissa minuutissa mereen ja soudettiin saareen. Mökillä kaikki hyvin :). Erityisen iloinen olin kun viime vuonna istuttamani köynnöshortenssia pullisteli elinvoimaisia lehdenalkuja.



Mukavaa Wappua!

30 kommenttia:

  1. Paljon, paljon kauneutta ja vehreyttä jo pihassasi, ihanasti kevään värejä! Mukavaa vapun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun värejä alkaa tulla kukkien kera 🌸. Mukavaa vappua!

      Poista
  2. Oih, miten ihania kuvia :) Onnea ompi tämä keväinen luonnon herääminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lintujen laulu keväisin on myös ihana ilonaihe.

      Poista
  3. Kaunista sipulikukkien kukintaa ja onpa todella ihana tuo (ilmeisesti) kerrottu tuhatkauno. Mikä mahtaa olla lajike?
    Vaikka sade tekee todella hyvää näin keväällä puutarhalle harmittaa, kun pihatyöt tältä päivältä jäävät tekemättä. Täällä nimittäin sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tuhatkauno :D. Mutta harmi nyt en kyllä tiedä lajiketta. En kiinnittänyt huomiota siihen muutama kesä sitten kun ostin kaunokaisen siemeniä. Ekana talvena ne kuolivat kaikki ja seuraavana kesänä kasvatin uusia. Tämä lienee siitä toisesta satsista. Meillä oli niin aurinkoa. Illalla ajelin etelään ja ihan sateeseen päädyin.

      Poista
  4. Et ole suotta onnellinen, kaikista kuvistasi välittyy kevään riemu ja ilo.
    Vilinastakin aistii kevään jännitys ja riemu ihan viimeistä takajalkanimamaa myöden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Vilina nyt niin nauttii joka karvallaan näistä kevätpäivistä ;)

      Poista
  5. Kevät on kokonaisuudessaan niin hienoa aikaa, että yksittäisiä onnenkohteita on vaikea nostaa esille.
    Vau, sinulla jo ensimmäiset tulppaanitkin ovat kukassa.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle ja rapsutuksia Vilinalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pikkutulput kukkivat ja muutamat matalat, joista en vielä ottanut kuvaa. Vilina on tänään vetänyt kunnon iltapäiväpäikkärit mökkireissun jälkeen. Mökillä hän vilisti eilisen päivän ja tänään aamupäivän saarta ympäri niin innolla, että kotiin palattua ei enää jaksanut muuta kuin mennä kippuraan ja pää hännän alle nukkumaan

      Poista
  6. Voi ihanuus miten pitkällä kevät on siellä.
    Laitoin kuvia meiltä tältä päivältä
    https://enkulinkasityot.blogspot.fi/2018/04/uusia-atc-korttejani-ja-kevaan-merkkeja.html. Ei kuki kukkaset vielä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sitä lunta vielä teillä jäljellä ! Kauniita kuvia olet ottanut ja kyllähän se lumi nyt jo äkkiä siitä sulaa!

      Poista
  7. Ihanaa kukintaa! Ja söpö Vilina! Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  8. Onpa pihallasi niin kaunista kukintaa, syystäkin voit sanoa olevasi onnellinen :) Kevät on puutarhurin kulta-aikaa ❤️
    Minulle iloa ja onnea tuottivat erityisesti viime keväänä kasvattamani palloesikoiden ja akileijojen hyvä talvehtiminen väliaikais-penkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kasvatetut taimet ovat ihan parhaita aarteita! Nyt muistan että taisin viime kesänä istuttaa kokeeksi palloesikon taimen. Minulla oli niitä aikaisemmin toisessa penkissä, mutta eivät menestyneet siellä. Täytyykin etsiä sitä viime kesänä istuttamaani.

      Poista
  9. Hej Maria!

    Vilken fin rubrik och tänk att vi faktiskt blir det - lyckliga över de första gröna stråna som tittar fram och lökväxternas förtjusande blomning tidig vår. Trädgård är lycka - och mycket arbete!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on oma puutarha, jossa työ ja puuhastelu on täydellisen rentouttavaa :)

      Poista
  10. Viime syksynä oli läheisen ihmisen hoitamista niin kokonaisvaltaisesti, että syksyn sipuli-istutukset jäivät eittämättä vähemmän tärkeäksi hommaksi siinä kohtaa ja en istuttanut yhtään uutta sipulia. Vanhoja krookuksia kuitenkin nousee mökillä kiitettävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiat tärkeysjärjestykseen. Kevät ja heräävä luonto tuovat lohtua ja hyvät muistot kantavat eteenpäin.💜

      Poista
  11. Hei! Lukijaks olin jo aikoo sitten liityny, En tajunnu tuota blogin nimmii, ehin sinnuu Marian nimellä. Nyt onnistu.
    Paljon on kaikkii kaunista siulla siellä kukkimassa. Miullakin on jättiverbena varastossa, pitäs varmaan tuuvva jo lämpimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ulla! Kiva kun löysit taas blogiini! Näitä blogeja on aika monta ja Maria-nimisiä puutarha-blogien pitäjiäkin on useampia. Jättiverbenat ovat minulla nyt tuolla aurinkopenkissä. Uskoisin että lähtevät sieltä kasvuun.... toivottavasti saavat riittävästi lämpöä

      Poista
  12. Ihanaa kevätkukintaa pihallasi! Täällä vasta perennojen alut pilkistävät ja syksyllä istuttamani laukat ovat nyt 10-15 cm aluilla, niistä iloitsen erityisesti. Ovat vuosien saatossa hävinneet, nyt teki mieli uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska :). Laukat ovat kerrassaan ihania. Ovatkin hienosti jo nousseet sinulla näkösälle!

      Poista
  13. Ja lisään vielä että löysin blogiisi nyt kun etsin tietoa haltiankukista :) Liityn samalla lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on muutaman vuoden ollut haltiankukka puolivarjoisessa kohopenkissä omenapuiden ja talon varjossa. Se tekee tosi kauniit kukinnot! Mukava kun liityit lukijaksi ja kirjoitit monta kommenttia :)

      Poista
  14. Kauniin keväistä kukintaa ja kunnon vihreyttä jo penkeissä! Kevään etenemisen merkit kai ovat niitä parhaita juttuja, joka päivä on uusi ja yllätyksiä täynnä. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivittäin on kiva tsekkailla mitä uusia kasvun merkkejä on näkyvissä. Sekin on hyvä kun on jo ehtinyt unohtaa viime vuoden istutuksia joten maasta tulee tosi yllätyksiä vastaan

      Poista
  15. Kyllä kaikki nämä pienet ihanat ovat niitä odotetuimpia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä on etulyöntiasema 🌱💚

      Poista