2017-03-07

Kevätjutun arvonta

Vähintäänkin siemenpussien hypistelyä on ilmassa ja monilla jo taimiakin versoo ikkunalaudalla. Keväisiä ajatuksia ilmassa siis. Tuoreessa Kotiblogit-lehdessä on parikin puutarha-aiheista juttua ja paljon kivaa luettavaa kevätfiilistelyyn.

Kirjoitin lehteen jutun omista siemenkylvökokemuksista ja kasvien talvetuksesta kellarissa. Vau lehdessä ei ole palstatilaa säästelty, sillä  juttu on yhteensä viisi sivua pitkä. Yllätyin ihan itsekin, että lopputuloshan on oikein hyvä.

Se toinen pitkä puutarha-juttu tässä Kotiblogit-lehden numerossa on muuten Kati Jukaraiselta, klik.

Kissanruoho ja tekemäni keramiikka majakka isossa kuvassa


Siivosin viikonloppuna pihalla viljelylaatikoita. Sormissani jättisamettikukan pari rumaa, kuihtunutta kukintoa hajosi ja kädessäni olikin yllättäen kauniita samettikukan siemeniä.

Jättisamettikukan siemeniä

Minulla on ylimääräinen uusi  Kotiblogit-lehti ja muutamia muitakin puutarhasta kerättyjä siemeniä jättisamettikukan lisäksi yli oman tarpeen. Pojat näyttävät peukkua, joten arvonta pystyyn! Arvan voit lunastaa itsellesi olemalla tai liittymällä blogin lukijaksi ja kommentoimalla tätä postausta.

Lehden kylkiäisiksi tarjolla olevat siemenet ovat:
  • Jättisamettikukka (oranssi/keltainen)
  • Harjaneilikka (Mix)
  • 'Nora Barlow' akileijasta kerättyjä siemeniä
  • Tuoksuampiaisyrtti Dracocephalum moldavica, jota kasvatin viime kesänä Rauman seminaarin puutarhan siemenistä.
  • Pioniunikon siemeniä

Lähetän voittajalle lehden mukana hänelle mieluisat siemenet kevään kylvöihin. Arvonta alkaa nyt ja päättyy  lauantaina  11.3. klo 21. Onnea arvontaan!
(uusi arvonta viikon kuluttua mikäli en tavoita voittajaa)

Harjaneilikkaa, pioniunikkoja, ketoneilikkaa ja yksi ihan oikea pioni



33 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! :-)

    VastaaPoista
  2. Tuo lehti onkin minulle uusi tuttavuus. Olen kaupassa katsellut, mutten ole vielä ostanut. Joten mukana arvonnassa! Ja tietysti ihania siemeniä tavoittelemassa!

    rakkauttajamaanantimia@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukaan arvontaan bloggerlukija Leena.
    Kiva toi majakka.
    leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kiinnostava lehti ja minua kiehtoo pioniunikot, akileijat ja harjaneilikat. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  5. Kiva arvonta. Mukana ollaan, pidän erityisesti harjaneilikoista.

    VastaaPoista
  6. Selasinkin jo lehden kaupassa, mutta en vielä hankkinut sitä. Juttusi näytti oikein mielenkiintoiselta ja hyvältä. Samoin Katin.
    Osallistun mielelläni näin kivaan arvontaa, kun kylkiäisinä on vielä noita ihania siemeniä.
    Oikein ihanaa naistenpäivää myös ihana Puutarhaystäväni! <3

    VastaaPoista
  7. Onpa kiva arvonta! Mukana blogger-lukijana.Erityisesti tykkäisin kasvatella harjaneilikoita. Mutta ottaisin hellään huomaani mielelläni myös nuo muut siemenet:)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  8. Kiva arvonta! Mukana. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Ihana arvonta! Kasvatan joka vuosi samettikukkia, koska niiden värit loistavat myöhään syksyyn. Suosikkejani ovat myös harjaneilikat ja kaikki unikot. Hyvää naistenpäivää!
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  10. Kaunis väri kasveilla, sopisi meidän puutarhaan. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa:)
    Lukijana JUP,koska pikkuhortonomi vaihtoi nimimerkkiä ja en saa sitä muutettua takaisin;D
    amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukaan kivaan arvontaan.

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa, olen vanhastaan jo lukijasi!

    VastaaPoista
  15. Kotiblogit lehteen en ole vielä tutustunut ja siemeniä ei koskaan voi olla liikaa, eihän? :) Siispä mukaan arvontaan. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Hienoa, että juttusi on päässyt kunnolla lehteen! En ole vielä ostanut sitä, joten kokeilenpa ensin onneani. Akileijan siemenet voisi olla kivoja...

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih tätä kännykällä kommentointia... otetaan uusiksi. Tuota lehteä olen vasta etäältä katsonut, voisin tutustua. Ja siemenet tietysti kiinnostaa. Mukana arvonnassa täysillä.

      Poista
    2. Voih tätä kännykällä kommentointia... otetaan uusiksi. Tuota lehteä olen vasta etäältä katsonut, voisin tutustua. Ja siemenet tietysti kiinnostaa. Mukana arvonnassa täysillä.

      Poista
  18. Ihana arvonta! Puutarhassa olisi noillekin tilaa ;) Lehteen en ole vielä tutustunut, olisipa kiva päästä tutustumaan.
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kevät on kyllä sormien syyhyntä aikaa😁 mukana siis!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Olinkin etsimässä jättisamettikukan siemeniä. Jos ei arvonta tärppä, niin voisin €uroakin käyttää.
    Mitenkäs tähän liitytään lukijaksi?
    rokkivari(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sivun vasemmassa laidassa on tuollainen kohta, jossa lukee "Lukijat". Siihen porukkkaan liittymistä tarkoitin :). Onnea arvontaan!

      Poista
  21. Mukaan! Olisipa jo kesä!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ihana Keramiikkamajakka! Arvonnassa mukana, pioniunikko on suosikkini! suvi.veltheim@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Osallistun arvontaan.
    Ulpu

    rituha@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Oi oi, ihania siemeniä ja huippulehti. Mukana ollaan:)

    VastaaPoista
  25. Ihana arvonta! Ilman muuta olen mukana :)

    VastaaPoista
  26. Lehti olisi kiva,mutta nuo siemenet jättipotti!!!! Ehdottomasti mukana arvonnassa!
    Terkuin,Niinulan Niinu niinun@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Mukaan arvontaan! Ihania kukkia ja uusi lehtituttavuus! T: Tanja

    VastaaPoista
  28. osallistun ehdottomasti arvontaan.Lehden olen kaupassa nähnyt ja etenkin jättisamettikukan siemenet kiinnostaa. sannaturpeinen5@gmail.con

    VastaaPoista
  29. Mukana ollaan!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista