2013-07-19

Omenapuun tuenta ja oksien taivuttaminen

Omenapuu - Orlovim
Orlovim-omenapuu on ollut puutarhassa yhden talven ja tekee nyt ensimmäiset hedelmät. Tänään sain vihdoinkin tehtyä puulle kunnon tuennan. Joulukuusi lojui vielä nurkan takana, joten se saikin arvokkaan, uuden tehtävän ja pääsi omenapuun tukijaksi. Toisen tukikepin veistin männystä.

Puun tuenta onnistui oikein hyvin kahdella tukikepillä ja narulla, joka on kaksinkerroin ja kieputettu siten, että omenapuu jää kieputusten väliin sopivassa kohdassa. En siis solminut narua lainkaan omenapuuhun vaan ainoastaan tukikeppeihin. Hillittykasvuiset omenapuut vaativat tuennan, koska tekevät omenia jo nuorena.

 Pienet kivipainot ovat käteviä omenapuun oksien taivuttamisessa vaakatasoon.


Yhteensä 6 kpl herkkuomenia kypsymässä tässä pikkupuussa.

1 kommentti:

  1. Meilla on myos samanlainen projekti edessa viikonloppuna. Tosin meidan omenapuu on vanha ja matala, mutta sen verran notkollaan, etta tukea taidetaan tarvita :)

    VastaaPoista