Näytetään tekstit, joissa on tunniste iris. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iris. Näytä kaikki tekstit

2020-04-19

Kottikärryy, multaa, lapioo...

Valtavalla innolla ole koko päivän pyörinyt ja touhottanut ympäri pihaa. Illalla viittä vaille yhdeksän kurkkasin olan yli viimeisen silmäyksen pihamaalle ennen kuin viimein maltoin sisälle. Kotikärryt täynnä multasekoitusta, multasäkit, ämpäri, kitkentäkasoja, eri kokoisia lapioita, uusia kivikasoja, sekatöörit jne. jäivät iloisesti ympäri pihaa. Jospa huomenna vielä vähän jatkan.

Taimilaatikon ja muutaman mukularuukun nostin yöksi sisään.

Meikäläisen "puutarhatauti" ei ole millään tavalla kadonnut saati edes laantunut. Päivä vierähti siivillä, kun silppusin perennojen viimevuotisia varsia ja levitin kompostia perennapenkkeihin. Viikolla piipahdin Biolanin outlet pihamyymälässä ollessani liikkeellä sillä suunnalla. Hevonkakkakompostisäkin ja savimaan maanparannussäkit sain levitettyä maata muhevoittamaan muun muassa ruusujen juurelle.

Kukkamökin tulppaaniruukku

Pihalla verkkosuojien sisällä tulppaanien lehdet ovat isot mutta kukkia ei vielä näy

Akileijat puskevat lehtiä


Kevätkurjenmiekkojen sekoituspussi yllätti minut. Olen saanut taas uuden värisiä kukkijoita pihaani!

Liloja kurjenmiekkoja on nyt pihalla kahta eri väriä. Toisissa kevätkurjenmiekoissa on valkoiset täplät ja toisissa oranssit.


2020-04-04

Ylläri

Syksyllä istutin kurjenmiekkojen sipuleita pari pussillista. Ne oli sellaisia sekoituspusseja eli pussin kuvassa oli kauniita sekä keltaisia, liiloja että sinisiä kurjenmiekkoja.

Sekoituspussit on aina vähän epävarmoja, sillä niistä ei voi tietää mitä värejä loppujen lopuksi saa. Pihalla on jo pitkään kukkinut kaikista yleisimpiä sinisiä  kurjenmiekkoja, mutta ei muita värejä.

Edellisiltana sateisen päivän päätteeksi tein pienen pihakierroksen ja löysin mukavan yllätyksen! Tosi tosi tumma kurjenmiekka oli ilmestynyt sinisten sekaan. Tänään aurinkopäivänä niitä liloja löytyi lisää.



Kurjenmiekka - iris

Iris oli aika söötti kermanväristen "Cream Beauty" krookusten rinnalla.



Cream beauty krookukset ja lilat kurjenmiekat saava mieluusti lisääntyä tässä
Kuvasin tänään myös lumikelloja, jotka ovat ihanan pitkään keikkuneet puutarhan nurkassa. Vanha omenapuu lahosi talvella ja kaatui. Sen ranka retkottaa lumikellojen juurella. Saattaa olla että jätän sen siihen lahoamaan lisää. Se on sitten pieni lisä luonnon monimuotoisuudelle.

Lumikellot ja vanha omenapuu


Puutarhassa on maailman ihaninta, kun löytää uusia tuttavuuksia ja tietysti ne vanhat, joita putkahtelee esiin näin keväällä maan uumenista.

Vieläköhän puutarha yllättää minut keltaisilla kurjenmiekoilla tänä keväänä?

2017-04-09

Kevätpiha

Kevätpihalla tapahtuu! Krookusryppäitä on jo pitkin pihaa eri kukkapenkeissä ja orapihlaja-aidan juurella. Krookus on ihana kun se tekee jo parissa vuodessa sivusipuleita. Erityisesti kultasahramikasvusto on minusta lisääntynyt hurjasti. Iris 'Katharine Hodgkin' on kukkinut monta päivää. Ensimmäiset kevättähdet loistavat aurinkopihalla ja eilen huomasin, että helmihyasinttien nuppuja oli näkyvissä. Minä niin rakastan kevättä!

Helmihyasintti, krookus ja tulppaaninlehtiä
Lisää kuvateksti
Iiris 'Katharine Hodgkin'
Eturivin tyypit 'Miss Vain' krookuksia ja takarivin tyypit 'Prinsess Irene' tulppaaneja, sillä kuvaaja oli nyt takapuolella
Sinisahramipariskunta 'Prins Claus'

2015-03-16

Väripilkut ja vipstaakit

Maasta nousevien väripilkkujen bongailu on ollut viime päivät mieltä ilahduttavaa, kuten myös vintin kätköiltä mieheni esiin kaivama vanha kameran jalusta. Kameran jalusta on aivan mainio! Siinä on monta vipstaakia, joita voi väänneellä  (Uups voi sentään! Kaikista pienin veivi meni vahingossa rikki, mutta toimii jalusta kuitenkin edelleen myös ylös-alas, siitä isommasta ruuvista. Metalli oli varmaan jo vehkeestä haurastunut, kun noin helposti napsahti.) Kun on tarpeeksi pyöritellyt ja käännellyt, niin kameran saa hienosti tököttämään paikallaan. Tähtäimessä on jälleen hehkuvana ja kirkkaana uusi väripilkku. Naps!

 Aamulla

Iris reticulata 'Katharine Hodgkin'
Hetken päästä

 Sivulta

 Ylhäältä

 +10 astetta

Eilen

Tänään
Zoom
Sieberinsahrami - Crocus sieberi 'Firefly'
 Aikainen, kaunis ja niin hento










2015-03-15

Iris reticulata

Maassa näkyi tänään aamulla jotain hyvin sinistä ja
kamerani sit aika lailla jämähti paikalleen täksi päiväksi.









Iris reticulata - Kevätkurjenmiekka

Viime syksyn istutus kukkii jo!


2014-04-14

Nuokkuvat tulppaanit

Tulppaanin nupuilta näyttävät, mutta miksi ne tuolleen alaspäin nuokkuu? Onhan outoja. Ehkä niillä on kevätväsymys.
Kevätkurjenmiekkoja putkahtelee puuutarhaan lisää päivittäin. Kevättähtimätäs loistaa taustalla.

Helmililja on kukkinut pitkään ruukussa ulkosaunan ikkunalla.

Mukavaa ja lämpenevää kevätviikkoa kaikille :)

2014-04-06

Sinistä, lilaa ja siemeniä

Ensimmäinen sininen kevärkurjenmiekka alkoi näyttää väriään tänään iltapäivällä. Jos huomenna on lämmintä ja aurinkoista niin se aukeaa koko komeudessaan!

Sunnuntaipäivä ja iltakin on kulunnut mukavasti pihalla. Kannoin purnukat, siemen- ja multapussin ulos ja laitoin siemeniä itämään. Unikon siemeniä kylvin kokeeksi esikasvatukseen monenenlaisia: lohenpunaista idänunikkoa, oranssinpunaista tarhaidänunikkoa, pioniunikkoja ja valkoisia "Poppy" idänunikkoja.

Siemenlaatikon sopukoista multaan pääsi 2012 vanhentuneista kaunopunahatun siemeniä. Saa nähdä itävätkö ne. Sulkaneilikkaa ja lyhtykoisoja kylvin myös. Ikkunalaudalle saatta muodostua ruuhkaa siinä vaiheessa, kun taimia pitäisi alkaa koulimaan...





2014-03-27

Iris kukkii!

IIK! Ne tuli ihan humauksessa kukkaan, kun aurinko alkoi tänään lämmittää pakkasyön jälkeen.

Iris - "Katharine Hodgkin"




2013-10-18

Euron pussit

Sana on kiertänyt, että Honkkarissa on tarjolla sipulikukkia eurolla pussi, joten tokihan niitä vielä muutaman pussin jaksaa maahan kaivaa :)

Viime syksynä istutin tästä samasta "Changing colors" -pussisarjasta Antoinette-tulppaanit, joista on blogissa yksi kuva viime keväältä "klik". Niistä muodostui upea tulppaanirypäs. Kuvan Silver Stream -tulppaanit istutin tänään kuten myös suurimman osan taustalla näkyvistä Peppermint Stick -tulppaaneista. Piparminttutikut näyttävät aika makeilta!

Olen tänä syksynä panostanut kasvitieteellisiin sipuleihin - krookuksiin  ja tulppaaneihin. Ne ovat pienikokoisia, mutta toivottavasti kestäviä ja hyvin menestyviä. Kuvassa kaunis peruslila krookus "Ruby Giant" .  Tänä syksynä olen istuttanut puutarhaan ensimmäiset kevätkurjenmiekat "Iris Reticulata". Pussissa ei lukenut näille sinisille iiriksille mitään sen kummempaa nimeä. Onko ne siis "perus" kevätkurjenmiekkoja?

 Tässä vielä kasvitieteellisiä tulppaaneja ja helmililjoja :)