Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulppaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulppaani. Näytä kaikki tekstit

2020-04-19

Kottikärryy, multaa, lapioo...

Valtavalla innolla ole koko päivän pyörinyt ja touhottanut ympäri pihaa. Illalla viittä vaille yhdeksän kurkkasin olan yli viimeisen silmäyksen pihamaalle ennen kuin viimein maltoin sisälle. Kotikärryt täynnä multasekoitusta, multasäkit, ämpäri, kitkentäkasoja, eri kokoisia lapioita, uusia kivikasoja, sekatöörit jne. jäivät iloisesti ympäri pihaa. Jospa huomenna vielä vähän jatkan.

Taimilaatikon ja muutaman mukularuukun nostin yöksi sisään.

Meikäläisen "puutarhatauti" ei ole millään tavalla kadonnut saati edes laantunut. Päivä vierähti siivillä, kun silppusin perennojen viimevuotisia varsia ja levitin kompostia perennapenkkeihin. Viikolla piipahdin Biolanin outlet pihamyymälässä ollessani liikkeellä sillä suunnalla. Hevonkakkakompostisäkin ja savimaan maanparannussäkit sain levitettyä maata muhevoittamaan muun muassa ruusujen juurelle.

Kukkamökin tulppaaniruukku

Pihalla verkkosuojien sisällä tulppaanien lehdet ovat isot mutta kukkia ei vielä näy

Akileijat puskevat lehtiä


Kevätkurjenmiekkojen sekoituspussi yllätti minut. Olen saanut taas uuden värisiä kukkijoita pihaani!

Liloja kurjenmiekkoja on nyt pihalla kahta eri väriä. Toisissa kevätkurjenmiekoissa on valkoiset täplät ja toisissa oranssit.


2019-05-19

Upeat tulppaanit

Palasin mökiltä kotiin iltapäivällä, ja auton mittari näytti hellelukemia. Kotipihassa odotti upea kukinta, jots tulppaanit ja hedelmäpuut johdattivat! Piti heti kaivaa kamera kassista ja napsutella kuvia väri-iloittelusta.

Saunan edustan värikimara

Tulipa double early Margarita

Multaa ja mukuloita -blogin Piparmintulta sain arvontapaketissa nämä upeat kerrotut 'Margarita' tulppaanit viime syksynä. Olen ihastuksissani kuvannut niitä jo pitkää. Nyt niiden kukinta alkaa olemaan loppuvaiheessa. Ihanan muhkeita nämä tulppaanit, ja ne ovat yksi suosikeistani tänä keväänä. Kiitos vielä kerran Piparminttu!


'Blushing Beauty' single late

Tulppaani 'Margarita'

'Prinses Irene'
 'Prinses Irenet olen istuttanut syksyllä 2012. Mukava, että jotkut tulppaaneista jaksavat kukkia monta vuotta.


Leppäkerttuja on paljon. Ne ovat löytäneet pionien nuput, jotka ovat alkaneet pullistua.


Dramaattinen kaksivärinen tulppaani, joka oli tulppaani sekoitus pussissa, joten en tiedä sen nimeä

Viherraitatulppaani 'Groenland'
 Viherraita tulppaani ovat myöhäinen kukkijoita, mutta hellepäivät ovat saaneeet senkin jo kukkaan. Löysin yhden aurinkopihalta. Toivottavasti niitä nousee vielä lisää. Tykkään kovasti viherraita tulppaaneista. 'Groenland' tulppaanit olen istuttanut 2015.


Luumut ja omenapuut ovat aloittaneet kukinnnan. Taustalla kukkamökki ja 'Margarita' tulppaanit  ruusupensaiden keskellä.

Kukkivista puista ja varjopenkin asukeista juttua ensi kerralla.

Hyvää alkavaa viikkoa!

2017-10-10

Sipulikukkien ruukutusta

Eilisiltana etsin vintiltä ja kellarista koreja ja astioita sipulikukkien ruukutukseen. Löytyihän niitä käyttökelpoisia! Vuorasin vanhan herkkukorinkin muovilla. Kannoin sen, muut  istutusastiat,  multapussit, sipulikukkalannoitteen, hiekkaämpärin ja sipulipussit kylppäriin.,

Tässäpä tulos.

Sekoitin sipuleille multa-hiekka seoksen ja joukkoon vielä lannoiterakeita. Sinisävyinen sekoitus tulppaaneja, krookuksia ja helmihyasintteja pääsi tähän koriin. Pussissa oli myös kevättähtiä, mutta ne laitoin eri astiaan. Pussin Triumph-tulppaani antaa olettaa olevansa aika erikoisen värinen. Sininen! Jännä nähdä mitä niistä tulee. 


Kevättähtiä on tässä ruukussa ja hyasintti odottaa vielä paikkaansa.


 Innostuin ostamaan myös pieniä punaisia kasvitieteellisiä tulppuja. Ehtisivätköhän nämä jouluksi kukkaan, jos otan ne sisälle lämpimään...


Minnow narsissit ajattelin ainakin ottaa kohtapuolin sisälle. Jospa niiden kukinnasta pääsisi nauttimaan jouluna.


Isot torvinarsissit istutin korkeaan astiaan, jossa oli pionin taimi. Korkeassa ruukussa juhlavat isot narsissit sopivat keväällä juhlistamaan pihan kukkamökin ensimmäistä kevättä!  Mustan ruukun ympärille ajattelin myöhemmin kietaista vaikka jonkin kankaan taikka sanomalehteä.


Sunnuntain  sipulikukkaostoksilla oli tarjolla myös 'Thalia' narsisseja. Niistäkin osa pääsi jo ruukutukseen. Taidan laittaa loputkin ruukkuun, sillä pihalla tuntuu olevan maa liian savista, jotta siellä narsissit juurikaan viihtyvät.


Tässä voisi olla hyvä kolmen lajin sekoitus vielä yhteen koriin istutettavaksi.


Kukkamökki on nököttänyt tänään lehtisateessa. Tuonne sitten niitä sipulikukkaruukkuja keväällä!


Värikästä viikon jatkoa!

2017-01-19

Tulppaanimuotokuvat

Innostuin kuvaamaan tulppaaneja. Tulput olivat jo pudottamassa lehtiään, mutta sain niistä napattua muotokuvat ennen kuin vein ne kompostia mehevöittämään. Myönnän tehneeni kuviin hieman jälkikäsittelyä. Ripaus dramatiikkaa oli mielestäni nyt tarpeen.

Joulutulppaani on kuihtunut pystyyn ruukussaan.
Se sai edelleen jäädä vilpolaan, sillä siitä on tullut kaunis "kuivakukka"
















2016-05-11

Ilot ja surut

Puutarhaan on noussut ilokseni yllätyksiä. Kevätesikkoa ei ole pihassa ennen ollut ja nyt niitä nousee yhtäkkiä monesta paikkaa. Keltaisten lisäksi joukossa on yksi punakukkainen yksilö. Oikein tummanpunaiset kukat, superhieno!

Kirjopikarililjoja olen istuttanut kolme-neljä vuotta sitten. Pussit olivat toki sekoitus punaisia ja valkoisia kukkia, mutta tähän mennessä on kukkinut vain punaisia, Nyt penkkiin on ilmaantunut myösvalkoinen kauniisti nuokkuva kirjopikarililja!

Viime keesänä ostin kokeeksi pihaesikon taimen. Nyt se alkaa kukkia ja jee sieltäpä nousee kahta eriväristä kukkaa! Tälläiset yllätykset ovat oikein piristäviä.

Perennat osoittavat jo suurin osa kasvun merkkejä ja alkaa olla hetki todeta talven tappiot. Ei ne vaan kaikki kasvit sieltä yksinkertaisesti enää herää eloon. Innostuin viime vuonna syysvuokoista ja luin että ne ovat talvenarkoja, mutta uskoin, että kyllähän ne länsirannikolla selviävät. Kolmesta taimesta yksi säilyi hengissä. Näitä pieniä suruja on, mutta olkoon nyt. Ehkä teen myöhemmin yhteenvedon: kokemuksen kautta todennetut talvenarat kasvit vyöhykkeellä 1B.
Puutarhan ikivanha pioni ja tulppaani 'Prinses Irene'

Liljakukkainen tulppaani 'Ballerina' on aivan samaa värimaailmaa kuin 'Prinses Irene'- Elelevät nyt samassa penkissä, joka oli alunperin narsissipenkki. Narsissit alkavat kuitenkin olemaan jo aika taantuneita tässä penkissä. Pitää varmaan nimi vaihtaa.



Papukaijatulppaani - White Parrot

Punainen kevätesikko yllätti!

Kuten myös keltaiset

Papukaijatulppaani - White Parrot

Pihaesikko

Kirjopikarililja yllätti valkoisella

Pihaesikon yllätysväri
Pihaesikko - Primula pubescens

2016-05-08

Sanoin kuvaamatonta!

Nyt on vauhti hurjaa. Sanat eivät riitä kertomaan, joten tässä päivän kuvapläjäys.
'Exotic Emperor' ja pioni

Etupiha päivällä


Valkonarsissi 'Actaea'


Liljakukkainen tulppaani 'Ballerina*


Triumph tulppaani 'Purple Flag'

Papukaijatulppaani 'White Parrot' ja Liljakukkainen 'Ballade'




Etupiha illalla. Roskapönttökin pääsi kuvaan.
Ensimmäinen kirsikankukka on sitten tänään bongattu. Kirjopikarililja poksahti päivän päätteksi auki (en ehtinyt kuvaamaan) ja siniset lemmikit aloittivat kukinnan (en ehtinyt kuvaamaan)! Nyt en pysy vauhdissa mukana.

Kesäinen viikko alkamassa. Nautitaan siis siitä!

Maria