Aurinkoinen sunnuntai kului tietysti jos jonkinmoista pikkujuttua pihalla puuhatessa. Levitin Biolanin jykevää
kompostimultakatetta marjapuskien juurelle ja perennoille. Ruukuissa
olleet narsissit ja helmililjat olivat jo kukinnan loppuvaiheessa, joten
istutin ne maahan. Kiviaidan vieressä, pihan perällä kasvaa
valtoimenaan vanhaa vaaleanpunaista pensasruusua, joka työntää
juuriversoja kok oajan laajemmalle alueelle. Kaivoin muutaman
"ruusuntapin" maasta ja yritän saada juurtumaan ne mökillä uuteen
paikkaan. Rikkaruohojen ja ruohotuppojen vähentämien on loputon urakka
tässä pihassa, mutta tämän päivän jälkeen niitä on vähän vähemmän.
Istutinmpa myös pussillisen iiriksen
(Iris Blue Magic) sipuleita. Sipulit vaikuttivat aika kuivilta, mutta ehkä ne lähtevät kasvuun.
 |
| Lämpöisen paikan helmililjat kukkivat jo |
 |
| Muutama pieni kruunuvuokko oli talvehtinut puutarhassa |
 |
| Ruusupistokkaat juurtumassa |
 |
| Syksyllä 2013 tehty kohopenkki |
Kohopenkin perustaminen on vielä vaiheessa. Ylimääräisiä kiviä on edelleen penkin reunalla, mutta narsissit ja tulppaanit tuntuvat viihtyvän. Yläkulmassa myös taimikasvatuslaatikot ulkoilemassa. Pakastin hajosi, joten sen laatikot pääsivät hyvään kierrätyskäyttöön.
Pikkunarsissit istutin tuonne taustalle ja etualalla olevia mehitähtiä kaivoin osin maasta ylös, jotta sain perattua heinää pois niiden tieltä.
Helmililjat ja tulppaanit
2013 tehdyn kohopenkin reunaan siirsin ruukusta pitkiksi venähtäneet helmililjat.
Kuvassa näkyy, että kohopenkkiin viime syksyllä piilottamani, kaltoin kohdellut pionin juurakot, jotka olivat aika palasina ovat osittain hengissä :). Jee kyllä näistä vielä joku vuosi tulee kukkia!
Kompostimultakate on tummaa ja saa narsissien raikkaan vihreät lehdet hehkumaan.