Tässäpä tulos.
Sekoitin sipuleille multa-hiekka seoksen ja joukkoon vielä lannoiterakeita. Sinisävyinen sekoitus tulppaaneja, krookuksia ja helmihyasintteja pääsi tähän koriin. Pussissa oli myös kevättähtiä, mutta ne laitoin eri astiaan. Pussin Triumph-tulppaani antaa olettaa olevansa aika erikoisen värinen. Sininen! Jännä nähdä mitä niistä tulee.
Kevättähtiä on tässä ruukussa ja hyasintti odottaa vielä paikkaansa.
Innostuin ostamaan myös pieniä punaisia kasvitieteellisiä tulppuja. Ehtisivätköhän nämä jouluksi kukkaan, jos otan ne sisälle lämpimään...
Minnow narsissit ajattelin ainakin ottaa kohtapuolin sisälle. Jospa niiden kukinnasta pääsisi nauttimaan jouluna.
Isot torvinarsissit istutin korkeaan astiaan, jossa oli pionin taimi. Korkeassa ruukussa juhlavat isot narsissit sopivat keväällä juhlistamaan pihan kukkamökin ensimmäistä kevättä! Mustan ruukun ympärille ajattelin myöhemmin kietaista vaikka jonkin kankaan taikka sanomalehteä.
Sunnuntain sipulikukkaostoksilla oli tarjolla myös 'Thalia' narsisseja. Niistäkin osa pääsi jo ruukutukseen. Taidan laittaa loputkin ruukkuun, sillä pihalla tuntuu olevan maa liian savista, jotta siellä narsissit juurikaan viihtyvät.
Tässä voisi olla hyvä kolmen lajin sekoitus vielä yhteen koriin istutettavaksi.
Kukkamökki on nököttänyt tänään lehtisateessa. Tuonne sitten niitä sipulikukkaruukkuja keväällä!
Värikästä viikon jatkoa!


