2018-05-06

Minikasvarissa kukkii

Minikasvihuoneessa kukkivat 'Apricot Magic' tulppaanit, joiden väri osoittautui huisin kauniiksi. Pinkkiä ja persikkaa liukuvärjäykellä on kerrassaan hieno. Kevään mittaan olen raivannut minikasvarin seinustaa ruohosta ja tehokkaasti leviävän pensasruusun juurista. Olen kivennyt sinne paremmat kulkureitit. Eilen laitettiin tuo toinen pikkulavetti paikalleen.

Vanha leikkimökki siis muuntui minikasvihuoneeksi viime kesän aikana. Mökki tönöttää pienen kallion päällä ja ympärystä on rehottanut ihan luonnontilassa. On ollut kiva ottaa tuota  tontin nurkkausta enemmän käyttöön. Kiikutin jo eilen isoon ruukkuun istuttamani kärhönkin minikasvarin kulmille.



Tulppaani 'Apricot Magic'

Aurinkopihalla - Tulipa turkestanica
Tulipa turkestanica

Hyasintit kukkivat aurinkopihalla ja pionin versot punertavat
Varjopenkissä ovat sahramit kukassa
Kaitaimikkä viihtyy krookusten kanssa
Viime syksyn uutuus - Muscari Grape Ice - on tullut esiin





Ensiviikolla vierailen  Garden Living puutarhamyymälän avajaisissa, joten tulevaan postaukseen on luvassa upeita kasveja ja trendikkäitä ruukkuja kesän istutuksiin.


Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

22 kommenttia:

  1. Kasvihuoneesi on todella suloinen! Ja kevätkukkijasi ihania. Minäkin ajattelin käväistä tuolla garden livingissä, pelkään vaan hintojen olevan aika kovat siellä. Uusilla taimistoilla käynnissä on vain jotain superhauskaa. Onnellisia toukokuisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenhan aika töpinöissä tämän pikkukasvarin kanssa, kun se on nyt käytössä. Isäntä vähän lupaili että vaihdetaan siihen vielä valokate. Huomasin nyt, että oisi kiva kun katostakin tulisi valoa sisään. GardenLivingissä on mukava fiilistellä ja jospa siellä vaikka tapaisi bloggarituttuja :)!

      Poista
  2. Tuohan on hyvä idea leikkimökille.Tänään onkin vuorossa pihahommia,saimme aurkngonpaistetta tänään ja lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu leikkimökki sai uuden entistä ehomman elämän. Täällä on +17! Upeaa, uskaltauduin jo viemää samettikukkia pihalle...

      Poista
  3. Onpa kiva minikasvari. Niin kauniita ja keväisiä kuvia. Kyllä tämä kevät on upeaa aikaa! Mukavaa toukokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minikasvari on nyt mun lemppari! Keväässä riittää kaunista ihasteltavaa!

      Poista
  4. Kauniita kuvia kauniissa blogissa <3

    Aurinkoista sunnuntaita toivoopi Maija M.

    VastaaPoista
  5. Ihana minikasvari. Ja kauniit nuo Grape Ice helmililjat. Vaikka mitä ihanuuksia on olemassa kasveissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Grape Ice on tosi jännän värinen. Seurailen vielä miten sen väri tuosta muuttuu!

      Poista
  6. Mikä ihanuus tuo Grape Ice! Suloinen väri tulppaaneissa. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grape Ice on pieni ihme ;). Tulppaanit ovat ihanat. Tulppaanipakkauksen kuva ei ollut kovin kummoinen joten niiden live väri oli tosi mukava ylläri.

      Poista
  7. Oi, miten ihana muutos vanhalle leikkimökille! En ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että tällaisenkin voisi tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli söpö ja oli huipputyöläs homma, kun väsäsin noita vanhoja ikkunoita koko viime kesän.

      Poista
  8. Voi miten suloinen tuo kasvihuone! Ihania kukkia, niin kauniita. Tuo hyasintti on upean värinen...ja ah heti tuli sen tuoksu nenään:) Aurinkoista alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💚. Woodstock hyasintti on kauniin värinen. Ihana auringonpaiste, joten nyt pienelle iltakävelylle :)

      Poista
  9. Ihania kukkijoita sulla jo piha ja minikasvari täynnä. Tuo minikasvari on kyllä huippusuloinen. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Superhieno viikko. Nyt pihalle aurinkoon ;)

      Poista
  10. Upeat tulput! Kauniita kevätkukkijoita.

    VastaaPoista
  11. Kylläpä kauniisti kukkiivat kaikki siellä.
    Käyhän kahtomassa sähköpostiisi!

    VastaaPoista