Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hydrangea paniculata. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hydrangea paniculata. Näytä kaikki tekstit

2019-10-26

Lempeä syksy

Syksy on ollut ihana. Pohjoistuuli laantui. Sen jälkeen lämpö on hellinyt maata ja mieltä. Vielä hetki sitten ihailin saaressa syksyn mausteisia värejä. Päivät ovat tuoneet herkullisia värejä, matalalla paistavan auringon säteitä ja odotusta lehtien lennosta.

Kiinansipuli - Höstlök - Allium tuberosum
Lumipalloheisi
Viburnum opulus 'Pohjan Neito'
vin tervehtimässä keväällä istuttamaani lumipalloheitä tontin laidalla. Kastelin pensasta kesähelteillä lukemattomia kertoja. Enää ei tarvinnut kastella. Lumipalloheisi on selvästi kotiutunut saareen. Lehdissä kaunis ruska.

 
Puutarhaharrastukseeni ovat tulleet mukaan havut. Olen alkanut näkemään mökkipihalla paikkoja havuille. Muutaman havuaukkopaikan olen tänä vuonna täyttänyt taimilla. Samalla kivet lisääntyvät pihan näkymissä. 


Kääpiösinikataja - Juniperus squamata 'Blue Star'
Kääpiösinikatajan kaverina on kesällä tänne Eurajoelle saareen muuttanut tähkähelmikkä. Ihanasti Saila Saaripalstalta jakoi omia itse siemenkylvämiään taimia blogikaverien tapaamisessa. Kiitos Saila sain tähkähelmikän! Pikkuruisen pieni tähkähelmikkä on vankistunut kesän ja syksyn aikana ollen nyt oikein voimakkaan oloinen taimi. Erotin sille huolella muista kasveista ja heinistä erilleen oman paikan kivikon keskelle. Jää sinne talven haltuun ja nähdään keväällä. Odotan, että kesällä näen sinun tähkäsi huojuvan.

Tähkähelmikkä istutettu kesällä 2019
Syyshortensia - Hydrangea paniculata, Wim's Red - mökille 2018
Lähiaikoina silmäni ovat löytäneet havujen lisäksi paikkoja muillekin pensaille. Wim's Red syyshotensia on pieni viime syksyn istutus. Sille teen "luomu jänissuojan" kuusen oksista. Laitan muutaman karsitun oksanrangan kehikoksi ja kasaan päälle havut estämään rusakkojen typistysoperaatioita.

Voin kehuskella, että minulta löytyy mökiltä sikses hyvä kokoelma kuusenoksia, joista voin valita sopivat verkkotuet ja muut tilanteen mukaan tarpeelliset kepit.  Vai mitä tuumaatte seuraavasta kuvasta?


Saaren ainokainen vaahtera
Mökin ikkunasta näkyy pieni vaahtera.  Seuraava kesä tulee olemaan kymmenes vuosi mökillä. Tuo  vaahtera on yksi ensimmäisistä kasveista, jonka istutin saareen. Toin taimen Helsingin Laajasalosta vanhan kodin pihasta. Pala minun Helsingin hisoriaa siirtyi vaahteran mukana mökille. Puu on kasvanut hitaasti. Maa taitaa olla aika karua verrattuna Laajasalon rehevyyteen. Olosuhteet lienevät muutenkin ankarammat, vaikka puu kasvaa talon takana suojassa kovimmilta luoteistuulilta.


Vanhaa soutuvenettä ei saatu enää kunnostettua. Vedettiin se kesällä rannasta mökin päätyyn. Siinä minulla nyt paikka mihin kasata syksyn lehdet. Pensasmustikat lisääntyivät kesällä ja ne olen jo saanut verkotettua.



Kesällä istutetut pensashankikit pidentävät syksyistä kukintaa vielä hortensioiden jo lakastuttua. Uudet taimet oikein innostuivat kukkaan syksyn tullen.

Pen­sas­han­hik­ki ‘Cre­me Bru­le’

Pen­sas­han­hik­ki ‘Cre­me Bru­le’

Tämän vuoden osalta mökkikausi alkaa olla paketissa. Joskin muutamia  pieniä talvivalmisteluja vielä tehtävänä....

2019-08-29

'Pinkachu' - Uutuus hortensia 2020

Viime postauksessa kerroin bloggaajatapaamisesta Tahvosten taimistolla Raaseporissa. Sama aihe jatkuu edelleen.

Tomi Tahvonen esitteli meille uutuuspensaita ja juurikin pensaita, jotka kaunistavat pihaa loppukesällä ja syksyllä. Erilaiset hortensiat olivat vierailun aikaan parhaassa kukassa ja ihastuin pallohortensioiden lisäksi syyshortensiaan nimeltä 'Pinkachu', joka on Tahvosten suunnitelmissa tuoda uutuutena markkinoille vuonna 2020.

'Pinkachu' syyshortensia kuuluu 'Proven Winners' tuoteperheeseen. Sillä on kompakti kasvutapa ja sen valkoiset kukinnot muutuvat vähitellen pinkeiksi. Näytillä olevat  taimet olivat pieniä ja aivan supertäynnä kukkia! Väri, koko ja runsas koko ovatkin vaikuttaneet siihen, että 'Pinkachu' on valittu Tahvosille pensastuotantoon.


Tomi esitteli meille pensaita
Pinkachut etualalla
Hydrangea paniculata Pinkachu®
Tutustuimme bloggaajatapaamisessa myös Ruduksen uuteen pihakiveen nimeltä Riimukivi. Se sopii hulevesien imeytykseen, sillä paksuissa laatoissa on reiät, jotka voi täyttäää esimerkiksi karkealla soralla. Riimukivi on siitä helppo laatta, että ladontaan käytetään vain yhtä kivimallia. Silti laatasta saa aikaan useampia erilaisia kuvioita. Laatta kestää auton painon, joten se sopii myös pihatielle. Kannattaa tsekkailla Riimukivestä tietoa, jos on ajankohtaista tehdä kiveystä. Alla kuva yhdestä esimerkkiladonnasta, jota on vähän "viherrytetty".

Riimukivi esittelyssä
Riimukiven esimerkkiladonta

Bloggaajatapaamisessa oli tilaisuus hankkia tuo Pinkachu itselle niin ostin sellaisen omaan puutarhaan tuliaisiksi Tahvosilta.

Olen ihastellut pikkutaimen valtavaa kukkarunsautta. Osa kukinnoista on vähän vihertäviä ja osa valkoisia. Pinkki väri ei ole vielä tullut esiin.




Hydrangea paniculata Pinkachu®

Pinkachun kasvupaikka voi olla auringosta puolivarjoon ja se soveltuu menestymisvyöhykkeille I-IV.

Minulle tuli kasvin nimestä välittömästi mieleen Pokemon nimeltä Pikachu.
Meidän pojat elävät parhaillaan valtavaa poke-huumaa ja metsästävät harva se päivä uusia pokemoneja eri puolilta kaupunkia. Pikachu on Pokemoneista kaikista tunnetuin, suippokorvainen söpöliini, jonka kuvia löytyy netistä myös nimi kirjoitettuna muotoon Pinkachu.

Sanoin pojille, että nyt minulla onkin pihalla oma Pokemon,
kun palasin taimien kanssa kotiin.



Bloggaajatapaamisen järjestelyistä vastasivat Kotipuutarhalehti, Kekkilä, Rudus ja Puutarha Tahvoset.