| Harjaneilikka - Dianthus barbatus |
Puutarhatapaaminen, vierailu Vakka-Taimessa ja Vuorelan puutarhassa johti hillittömään istutusrumbaan. Uusia kasveja on nyt sekä auringossa että varjossa. Jatketaan aluksi aurinkopenkin tutkailua.
Maatiaispioneihin lukeutuva kuolanpioni pääsi viime kesänä hankkimani jalopioni 'Barbaran´ rinnalle. Kiitos, kiitos Saila! Maatiaisperennat ovat lemppareitani. Yritin kasvattaa Maatiaisesta tilaamistani siemenistä kuolanpioneja, mutta yritykseni epäonnistui. Nyt etupihalla on oikein terhakan näköinen kuolanpionin alku.
Etupiha onkin oikea tuplapionipaikka. On oikeita pioneja sekä aivan järjettömästi pioniunikkoja. Pioniunikkojen taimista sai osa väistyä punahattujen tieltä. Kiitos kiitos, Jori! Punahatun taimi lähti oitis kasvamaan oikein kohinalla. Ehkä se jopa tekee vielä kukankin tänä vuonna. Tuossa kuvan hässäkässä punahattuun nojailee maissi, kun oikein tarkaan katsoo. Marketanpuiston markkinoilta mukaan tuli pari maissia ja ne kasvavat auringossa pioniunikkojen seassa.
| Loistotädyke - ´Veronica austr. teucricum´ |
Ollaan edelleen auringossa, mutta nyt kasvimaan laatikossa, Ihan kuin tuo pikkuinen viiniruuta olisi jo tehnyt yhden vähän isomman lehden, joka kurkottelee reippaasti ylös päin. Kiitos, kiitos Jori! Hernepensaskujanteelta voit katsoa millaiseksi bonsai-pensaaksi viiniruuta voi kasvaa hyvissä oloissa.
Jaaha nyt tuli niin uni. Loput istutukset paljastankin vasta toisella kertaa!
Mukavaa juhannusviikon jatkoa.
Maria