2015-03-08

Tositoimissa

Aivan upea päivä. Lämmintä lähes kymmenen astetta. Kun aurinko tuli esiin pilvien takaa, niin se loisteellaan kruunasi päivän. Viikonloppu  olikin todellinen puutarhaviikonloppu, koska lunta ei ole enää lainkaan ja maa on sula. Siirtelin paksuimpia lehtikatteita syrjään maasta ponnistavien sipulikasvien tieltä. Talvivalkosipulitkin, jotka istutin syksyllä, ovat itäneet pintaan asti. Ne saivat tuhkaa ja ravinteikasta Biolanin multakatetta päälleen. Ensimmäiset voikukat kitketty jne...

Tapasin tänään jo kolmannen puutarhassa käyskentelevän leppäkertun. Aika aikaisin ovat liikkeellä nekin. Nurmelta löytyi myös kolme sipulikasvia ihan paljaalta maalta eri puolilta pihaa. Olikohan orava ne kaivanut ylös vai itsekö olin jättänyt istuttamatta?



5 kommenttia:

  1. Hurjaa, että toiset ovat jo pihahommissa :). Minä vasta suunnittelen ja odottelen lumien sulamista.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tosiaan tuntui että kulunut viikonloppu oli todellinen kevään aloitus <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat! Meillä on vielä lunta yllin kyllin:)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin suli lumet kohinalla viikonloppuna. Tänään onkin saanut jo hieman haravoida ja kerätä oksia pois.

    VastaaPoista
  5. Susanna: Suomi on kyllä iso maa. Varmaan on jo alkanut lumi teilläkin aurinkopäivinä vähenemään.
    Minna: On kevätttä ilmassa!
    Maarit: Kiitos! Lumi on varmasti vielä hyväksi jos suojaa yöpakkasilta kasveja. Täällä on lumikellot nuokahtanut, kun yöllä oli monta astetta pakkasta.
    Taina: Juu jatkan itsekin oksien keräystä. Myrskyt on tuivertaneet pihakoivua.

    VastaaPoista