2016-01-18

Puu kaatuu ja vielä toinen!

Ollaan meidän saaressa mökin kulmalla. Aivan valtava mörrimöykkykuusi. Tiedättehän sellainen kunnioitettavan suuri jättipuu, jonka kokoa täytyy aina ihan ääneen ihmetellä. Sen alla nyt seison. On lähes hämärää, sillä alimmat oksat ovat paksut, ne ulottuvat maahan ja muodostavat suojaisan majan niin, että olen ihan piilossa. Näitä kuusia oli vierekkäin kaksi. Oikeat satumetsän jättiläset.

Ennen joulua myrskysi. Tuuli lounaasta ja jätti nytkähti sijoiltaan inan kohti mökkiä. Se jäi muutaman asteen kallelleen ja kun tämä huomattiin niin jätin päivät alkoivat olla luetut. Isäntä kävi taannoin tarkastamassa tilannetta. Viikonloppuna meren jää kantoi - isäntä ja metsuri olivat liikenteessä.

Jätti kallellaan

Vähän enemmän kallellaan

Puff!
Ja täältä tulee toinen.

Pois alta

PUUUUUF!

RIP jättikuuseni

PS: Huomasitko metsurikin oli kuvissa

10 kommenttia:

  1. Oi, saarimökki olisi ihana. :)
    Komea kuvasarja. Lumi pöllyää hienosti varsinkin kahdessa viimeisessä kuvassa.
    Sääli kauniita kuusia, mutta parempi kaataa ennenkuin sattuu vahinkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lumipölinät on aika vaikuttavat. Kallellaan ollut kuusi olikin jo vähän laho sisältä, joten oli aika kaataa.

      Poista
  2. Voi ei, nuo on aina suuria tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo aika jännää. En ole itse nähnyt nykytilaa vielä lainkaan livenä... Ehkä vasta keväällä

      Poista
  3. Isoja kuusia tosiaan. Onneksi kallellaan ollut kuusi ei ehtinyt tehdä vahinkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hyvä kun vain vähän niiasi mökkiä kohden ja saatiin tietää se heti

      Poista
  4. Nyt onkin paras puunkaatoaika, meilläkin kävi metsuri alkuviikosta kaatamassa yhden ison kuusen tulevan puuvajan tieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kaataa ku maa on jäässä ni kasvit säilyvät alla. Tuolla kuusijätin alla on pieniä nauhuksen taimia. Täytyy raivata runko pois päältä ennen kuin kasvukausi taas alkaa

      Poista
  5. Komea on kuusi. Sääli, että piti kaataa. Aihetta siihen kyllä oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli komeat puut. Nyt voi kyllä jo alkaa suunnitella tähän mahdollisesti jotai vähän vähemmän massiivista istutusta

      Poista