2015-06-03

Lemmikki puutarhassa

Lemikit ovat vallanneet puutarhan. Niin pienet, suloiset ja viattoman oloiset kukat. Pihalle oli Lapinmatkani aikana muodostunut oikeita sini-valkoisia lemmikki-hattara-pallo-ryöppyjä! Minun piti ryhtyä pienimuotoiseen hävitysoperaatioon. Periaatteessa kaunista, mutta liika on liikaa ja kasvustot tukahduttavat alleen kohta jo penkistä nousevat pionit - pienistä unikon taimista nyt puhumattakaan!

Yhdessä lemmikissä on huisin iso nippu varsia, jotka levittäytyvät maanrajassa laajalle alueelle. Lemmikki on tämän puutarhan supermenestyjä! Kitkin näitä kottikärryllisen pois, mutta valtavat kasvustot rehottavat edelleen ympäri pihaa.

Kohopenkki, jossa lemmikit valtoimenaan 
Poistin osan lemmikeistä, jotta pionit, liljat ja unikontaimet pääsevät paremin esiin. Keskellä kuvaa on keppi vinottain. Se muistuttaa minua, että älä kulje tämän polun kautta nyt. Polun kivenkolot ovat nimittäin täynnä pioniunikon siementaimia.

Haluan kivipolun sijaan sittenkin unikkopolun! :)

Tulipa saxatilis (Bakeri ryhmä) 'Lilac Wonder'
Etupihan 'Lilac Wonder' Kreetan tulppaani -ryhmä on kerrassaan hurmaava.


'Prinses Irenet' kukkivat pitkään, mutta nyt ovat terälehdet lähteneet tuulten mukana.

  Kohta aukeavat alppiruusun kukat. Istutin tämän keväällä 2013. Viime vuonna se ei kukkinut lainkaan, mutta nyt on odotettavissa upeaa kukintaa. Tuskin maltan odottaa!
Alppiruusu 'Haaga'

12 kommenttia:

  1. Ihanasti kukkii lemmikit. Kaunis on todellakin puutarhasi.

    VastaaPoista
  2. Minullakin on mökillä melko reilusti lemmikkiä, mutta paikoin annan sen kukkia ja kukinnan jälkeen revin kasvustot miltei kaikki pois. Se nousee seuraavana vuonna uudelleen siemenistä. Se on aivan ihanan värinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samanmoinen taktiikka minullakin. Se kukkii kauniisti, mutta muuttuu myöhemmin aika ränsistyneeksi.

      Poista
  3. Lemmikki on kova lisääntymään ja todellakin sitä on pakko hieman rajoittaa...nimim. kokemusta on ;-P
    Mielensä muuttaminen on hauskaa, eikös vaan =D Monenlaista ihanaa kukkaloistoa on sielläkin luvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tarpeen mukaan on hauska aina vähän muuttaa suunnitelmia. :D

      Poista
  4. Voi että, alppiruusun kukintaa odotan itsekin. Kaksi vuotta on ollut aivan hiljaista niiden kanssa. Lemmikit ovat ihania, mutta totta, että ne valtaavat helposti liikaa tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ainkin näyttää, että tuo täällä oleva yksilö kukkii komeasti, kun on kerännyt vuoden voimia kukintaansa.

      Poista
  5. Onpa kauniit ja runsaat lemmikkikasvustot. Kaunista kukintaa on luvassa alppiruusujenkin osalta noista kukkanupuista päätellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppiruusujen nuput ovat kuin punaisia käpyjä. Lemmikkipöheikät ovat tänä vuonna paljon runsaammat kuin viime kesänä. Taisin antaa niiden siementää kunnolla.

      Poista
  6. Meilläkin tuntuu lemmikit levittäytyvän vuosi vuodelta yhä laajemmalle. En ole vielä raaskinut kitkeä, kun ovat niin suloisia. Taitavat siementää kyllä melkoisesti. Meillä on tuo sama Haaga, joka on jotenkin jännä tapaus, koska kukkii vain joka toinen vuosi. En tiedä, mikä siihen on syynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna nähdään pitääkö tämäkin Haaga kukinnassa välivuoden ensi vuonna ! Lemmikit ei pidä, se on varma :)

      Poista