2015-09-11

Syyssiivousta ja summary

Pihalla on keväästä asti pyörinyt purnukkaa ja ruukkua jos jonkinlaista. Pieniä siementaimia purkeissa, tyhjiä purkkeja, isompia ja pienempiä purkkeja. Ja määrä on van lisääntynyt kun tässä kesän kuluessa on tullut hankittua uusia taimia... Huh. Syyskuussa olen parina iltana ryhdistäytynyt ja pessyt suurimman osan tyhjistä ruukuista. Tarkemmin ajatellen  puutarhassa onkin  nyt kesän lopussa runsaasti uusia kasveja, jotka saavat ensi kesänä näyttää miten todella tänne kotiutuvat!
Kuvassa on vain loppuosa kaikikista ruukuista, joita olen vanhalla tiskiharjalla pessyt. Nyt ne ovat ullakolla ja valikoimassa löytyy joka koossa! Uskonpa että ensi keväänä menen taas vintille ja kaivan sieltä nämä esiin siemenpussit toisessa kädessä.
Aloin miettimään, mistä nämä kaikki purkit ovat tänne oikein tulleet? Summary: Keväällä perustamaani varjopenkkiin olen istuttanut ainakin valkoisen särkyneen sydämen, kolme syysvuokkoa, kaksi varjoliljaa, kolme tupastiarellaa, haltiankukan, sinivaleunikon ja siemenistä kasvatettuja belliksiä reunustamaan koko komeutta.
Haltiankukka - Heurecherella x tiarelloides
Tupastiarella - Tiarella wherryi
Syysvuokko
Odotan kovasti että syysvuokot ehtisivät vielä kukkaan. Ainakin kahdessa kolmesta on näitä pallonuppuja.
Belliksien eli kaunokaisten siemenkasvatus onnistui loistavasti. Ne kukkivat parhaillaan puolivarjossa sekä auringossa etupihalla.
Myös harjaneilikan taimia tuli siemenistä runsaasti. Näitä on monessa paikkaan.

Kesän aikana olen istuttanut vielä kolme pionia, joista kiinanpioni 'Barbaran' iso tyhjä ruukku on yläkuvassa pöydällä. Mitähän muita perennoja sitä on tullut kesän aikana kaivettua maahan? Muistuu mieleeni pari jättipoimulehteä, yksi kärhö,  pari keijunkukkaa, pihaesikko, unikkojen siementaimia, tumman ruusunpunainen tähkätädyke, isotähtiputki, punainen jouluruusu ja pensaskärhö....
Veronica spicata 'Rotfuchs'

 Mukavaa syysviikonloppua!
Taidan mennä huomenna puolukkametsään ja antaa puutarhan nyt ihan vaan olla!

-Maria-

4 kommenttia:

  1. Go´morron Maria!

    Krukor kan man aldrig får för mycket av. Min stora trädgård producerar massor av överskottsväxter som jag försöker ta hand om och antingen sälja på växtmarknader eller skänka till någon som vill ha en planta. Svårt att slänga växter men ibland blir det nödvändigt, igår hamnade några ruggar med trädgårdsaurikel i komposten. Orkade inte kruka upp alla.

    Lycka till i lingonskogen!

    VastaaPoista
  2. Samaa purkki rallia olen pyöritellyt ja pinonut varastoon..mistä niitä oikein tuleekaan..

    VastaaPoista
  3. Purkkilorumba kuulostaa tutulta, omani ovat vielä pesemättä... Ihan huikean kaunis tuo alin kuva! Onko se kermanvaalea joku auringonkukka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, juu tuo vaaleakeltainen on minustakin kaunis kukka ja kaikenlisäksi sopii hyvin yhteen tuoksuherneiden kanssa :). Se on juuri auringonkukka eli pikkuauringonkukka Vanilla ice.

      Poista