2016-11-20

Tulppaaniämpäri ja yks juttu

On pitänyt monesti kysyä, että tietääkö kukaan koodinpätkää/vinkkiä miten blogin kommenttikentän saa sellaiseksi, että kommentit näkyvät postauksen alla ilman että kommnetit pitää klikata erikseen auki?

Kirjoitin tämän kyssärin nyt ihan ekana, kun muuten unohdan taas koko asian.

Meikäläisen hyasintti on päättänyt kasvattaa kukintonsa aika vaakasuoraan. Lehdet sentään suuntaavat katseensa ja kasvunsa ylös päin.


Minulla on metallisanko ja emalikattila, jotka on jo kerran laitettu kierrätykseen, Tänä viikonloppuna ne saivat kuitenkin jatkaa elämäänsä tulppaaniämpärinä ja -kattilana. Marketissa myytiin edelleen tulppaanien sipuleita ja kun pakkasetkin ovat tauolla niin palaset olivat kohdillaan istuttaa vielä muutama kukka kevääksi.

Astiat ovat pihalla ja siellä saavat ollakin niin kauan kun sää pysyy plussalla. Pikkupakkasella siirrän ne kellariin menevien rappujen alaosaan. Raput laskeutuvat pari metriä maan alle, joten sinne ei muutama pakkasaste vaikuta. Kovalla pakkasella siirrän astiat kellariin, jotta ne eivät jäädy.

Toiveena on ,että saan pihalle huhtikuussa värikkäästi kukkivan tulppaaniämpärin ja emalikattilan. Katsotaan onnistuuko....

Vai kukkivatko nämä kellarissa jo helmikuussa.





10 kommenttia:

  1. Minä istutin viime syksynä muutaman ämpärillisen tulppaaneja ja kuvittelin, että ne kukkivat toukokuun alussa... No ne pukkasivat vihreää j0 tammikuussa ja kukkivat helmi-maaliskuussa. Ehkä niitä voisi peittää jollakin muovilla tai pahvilla, etteivät liian aikaisin nouse? osa kasvoi pitkiksi roipikoiksi kellarin pimennossa ja otin niitä sitten leikkokukiksi maljakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pelkään minäkin että nämä tulevat kukkaan keskellä talvea... Täytyy pitää niitä mahdollisimman viileässä, mutta ei kai ole hyväksi sekään jos jäätyvät.

      Poista
  2. Hauskan näköinen parivaljakko tuo kattila ja ämpäri! Onnea istutuksillesi, ämpäri-istutuksia en olekaan koskaan kokeillut, olen vain hyötänut hyasintteja. Jos maa nyt sateen ansiosta hiukkasen sulaa, haen kieloja hyötöön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan miten näitten kanssa käy. Riippuu varmaan myös talvesta, koska tulppaanit tuolta nousevat pintaan. Kielonjuurakkoa voisin itsekin koittaa ottaa pihalta ruukkuun :)

      Poista
  3. Varmasti saat kukkia keväällä, ihanaa. Tuo oranssi pata on jotenkin niin klassinen ja sen näkemisestä tulee aina iloiseksi, lapsuusmuistoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :). Paljon käytetty pata tosiaan, tällä kertaa toiveissa tulppaanikukintaa siihen.

      Poista
  4. Toivottavasti saat nauttia keväällä upeista tulppaaneista kattilassa ja ämpärissä kukkiessaan:)

    VastaaPoista