2019-08-11

Kun lapio on tarpeeton istutushommissa

Rannikko on kivinen. Koti on merenrannasta parin kivenheiton päässä ja mökiltä kiviä voi viskellä mereen ihan omalta tontilta jos huvittaa. Tein viikonloppuna mökillä pari taimen istutusta ja huomasin, että kivien ansiosta lapio on istutushommissa oikeastaan ihan tarpeeton.

Rautakanki sensijaan on ykköstyöväline. Sen kun isken maahan niin se helähtäen kolahtaa kiveen. Siten tunnustelen, mistä kiven reuna löytyy ja liikkuuko kivi kun sitä vähän töytäisee. Useimmiten kivi inan liikahtaa.

Yksi kivi on päässyt komeilemaan mahtikuusen kannon päälle.

Kannon juurella keväällä istuttamani kataja
Liikkuvan kiven saan kammettua ylös pienen ponistelun jälkeen, kun rautakangen kanssa heilun kiven kimpussa jonkin aikaa vähän joka suunnasta. Erilaiset tukikepit, pienemmät kivet ym. ovat  apuna kiven nostossa, mutta lapio ei todellakaan ole tarpeen kuten näkyy.

Kivi on jo noussut maanpinnan tasalle
Kiepasautin kiven pois keppien päältä ja sitten maassa olikin sopiva isututuskuoppa, jonne upposi lähes 45 L multaa!


Kotona henkitoreissaan liian pimeässä paikassa jasmikkeen alla sinnitellyt kuunlilja siirtyi mökille. Toivottavasti kivi suojele sitä ja täällä saaressa siitä kasvaa komea kuunliljayksilö mökkikeittiön ikkunan alle.

Toin toisenkin kuunliljan kotoa, joka oli yhtä ruipelo. Nuo kuunliljat ovat ihan ensimmäisiä kasveja, jotka istutin kotiin. Aluksi ne olivat muutaman vuoden tosi hienoja ja isoja, mutta viime vuosina ovat kituuttaneet. Keksin tehdä pelastusoperaation ja toin ne mökille.

Toista kuunlijaa suojelee pari muuta kiveä. Pikutaimi piileskelee tuon pienen tuivion takana.




Nyt tuli niin raskas postaus, että loppukevennyksenä laitan tähän pari perhoskuvaa.


Istutushommien jälkeen vipelsin rantaan ja siellä bongasin nämä perhoset haavan rungolla. Taisi olla puussa haava.

Kattaus kolmelle

6 kommenttia:

  1. Tuossa kivien siirtelyssä vaaditaan jo voimaa. Aikamoista hommaa. Ihania perhoskuvia olet saanut. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Melkoinen järkäle!
    Hyviä apuvälineitä olet keksinyt sen liikutteluun:)

    VastaaPoista
  3. Kivien siirtelyyn tulee ihan himo! On hienoa kun saa ison yksilön kierähtämään ylös kuopasta.
    P.S. Tervetuloa arvontaan blogiini!

    VastaaPoista
  4. Samaa tein itsekin eilen. Muistona viisisenttinen mustelma pikkusormen rystysen kohdalla, auts. Kivet ovat kyllä hienoja, kunhan joku vain kampeaisi ne ylös. Kauniit perhoskuvat! Mukavaa viikkoa ja pitkää ikää kuunliljoillesi!

    VastaaPoista
  5. Komea perhoskuva! Kivien kankeaminen on kovaa puuhaa.

    VastaaPoista
  6. Hyvä keksintö tuo rautakanki. Ison kiven jumpusit, kiviä pyöritellään tiälläkin. Suruvaippa on kaunis perhonen!

    VastaaPoista