2013-08-10

Iso ja pienet

























 Auringonkukka on iso ja vallannut olemuksellaan tilaa puutarhassa. Sehän on kuin majakka kaiken pienen piiperryksen yläpuolella. Keväällä en esikasvattanut auringonkukkia vaan niitä lähti lintujen talviruokinan seurauksena kasvamaan vähän sinne tänne. Osa niistä näyttää menestyvän ja tekevän vielä kukkia. Tämä yksi jättiläinen on kyllä ylitse muiden.

Pieni orvokki oli itsekseen ilmestynyt jokin aika sitten vajan taakse hiekkakasaan. Aika sitkeä, kun siellä lähes varjossa oli päättänyt alkaa lähteä kasvuun. Se pääsi multaan ja ruukkuun. Jotenkin miellän orvokit keväänja alkukesän kukiksi. Olkoon tämä nyt merkkinä, että kesää on vielä jäljellä.

Omenasatoa kypsyy pikkuhiljaa. Aika paljon on veden puutteen takia pieniä omppuja. Omenapuut selvisivät kuitenkin kesäkuisesta kehrääjäkoiden hyökkäyksestä, vaikka en saanut kaikkia seittipesäkkeitä tuhottua. Osa toukista koteloitui seitin sisään ja valkoisia, pieniä koiperhosia on lennellyt heinä-elokuun vaihteessaa puutarhassa.

Äitienpäiväruusu 2012
Äitienpäiväruusu ilahduttaa pienillä ruusunkukillaan jo toisena kesänä

2 kommenttia:

  1. Samapeli meillä omppujen suhteen..kuivuus jättää pieneksi ja pudokkaitakin on paljon.

    VastaaPoista
  2. Lisäksi omenakääriäinen herkuttelee sadolla, joten kompostoitavaa ja roskasäkkijätettä on runsaasti. Ehkä joku omenakääriäisen torjuntatoimi olisi paikallaan, kun omenasatoa seuraavan kerran on tulossa.

    VastaaPoista