2019-03-02

Kutkuttava tunne

Nyt on kevättä rinnassa! Viime viikonloppuna oli aivan ihana tehdä kunnon puutarhakierros, sillä lumettomia pälvipaikkoja oli vaikka kuinka. Innostuin leikkaamaan viiniköynnöksen alas ja pilkoin parista kukkapenkistä perennojen varret silpuksi. Edes sormia ei paleltanut, kun oltiin +5 asteessa ja aurinko paistoi.

Tänään kevään eteneminen on ollut hitusen maltillisempaa. Olen leiponut hapanjuurileipää ja saanut varmuuskopioitua valokuvatiedostoja n. 60 000 pilvipalveluun. Tai tuo kopionti on vielä kesken. Haha siinäpä läjä kuvia. Varmaan puolet kukkakuvia....

Lumen alta paljastunut ketoneilikka  on kauniin vihreä. Näyttää siltä että se ei ole talvesta moksiskaan! Ketoneilikka  oli jotenkin niin pirtsakka ilmestys, kun löysin sen viime lauantaina. Nyt on lumi huvennut jo paljon enemmän tuosta ympäriltä.

Ketoneilikka

Uudistin syksyllä kiviaidan edessä olevaa kohopenkkiä, jossa on kasvaa edellisten asukkaiden jäljiltä vuorenkilpiä. Perkasin niitä vähemmälle.

Paikka on aika paahteinen, ja multaa on kallion päällä vähän.  Siellä ovat nyt uudet tulokkaat kummussa: Kumpuneilikka (Dianthus Freynii) ja pikkuruisia laukkoja

Dianthus Freynii

Euroopanalppitähti 'Edelweiss'? ja reunassa pikkuruinen sulkaneilikka Dianthus plumarius 'Sweetness'
Minulla on muistiinpanot näköjään hieman puutteelliset viime vuoden istutuksista. Johonkin olen istuttanut Euroopanalppitähden, Voisiko tuo kaunis lehtiruusuke olla se?

Tasettinarsissi 'Erlicheer' on kaunis, mutta tuoksu niin tömäkkä, että sitä ei voi pitää keittiössä - korkeintaan vilpolassa

Vilina tsekkaa tuoliaan kukkamökissä
 Kukkamökki on ihan hunningolla ja talviteloilla vielä. Lumet olivat kuitenkin niin sulaneet ovien edestä, että vähän jo päästiin Vilinan kanssa ovea raottamaan ja tsekkailemaan paikkoja.

Kellarissakin kävin. Sieltä löytyi aarre!


Ruukussa olevat krookukset leväyttivät nuput auki heti, kun kiikutin ne aurinkoon.






Viikko sitten kyvin keijunmekkoa ja monta purnukkaa kelloköynnöksiä. Keijunmekot eivät ole itäneet ja hulautin ruukkujen pintamultaan tänään lisää siemeniä. Laitoin inan vermikuliittia päälle, jos se pitäisi kylvöksiä paremmin kosteana.

Odottavan aika käy pitkäksi, sillä olen malttmaton näkemään itämisen ihmeen.  

Onneksi yksi kelloköynnöksen koukku oli tänään tullut näkyviin mullasta! Lupaavaa siis että niitä tulee vielä lisää!!!

Tämän päivän puutarhakierroksen yllärit ovat tässä:





Ihanat lumikellot! Olen ihan täpinöissä keväästä!

14 kommenttia:

  1. Voi miten paljon kevään merkkejä, jo kukassakin! Täällä on vielä niin paljon lunta, ettei pihalla ole merkkiäkään keväästä, mutta kylvöksistä näkyy jo lupaavia sirkkalehtiä! Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättimäiset hanget hupenivat täällä viikossa. No nyt on taas kylmempää, mutta ihana kun kevättä kohden mennään.

      Poista
  2. Paljon suloisia kevään merkkejä! Nuo krookukset ovat hurmaavia, oli varmasti ihanaa löytää ne kellarista. Aurinkoista laskiaissunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookukset olivat aurinkoinen yllätys! Muistaakseni en viime syksynä istuttanut ruukkuun krookusia, joten ne ovat olleet siellä jo pidempään.

      Poista
  3. Ihanat kellarilöydöt ja piippoesiintymät. Tästä se vauhti vaan kiihtyy, vaikka vielä eletäänkin hankien keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun saa alkaa tarkkailemaan pihalla piippojen nousua ja kasvien kasvuun lähtöä!

      Poista
  4. Oli mikä kellarilöytö!
    Teillä on paljon enemmän pälvipaikkoja, kuin täällä meidän pihalla, mutta ekat piipottajat meidänkin pihalrt jo löytyi!
    Onko tuo kumpuneilikka Vakka-Taimesta? Juuri tuli mieleen, että ostin jonkun tuollaisen neilikan sieltä viime kesänä, enkä nyt yhtään muista minne sen edes istutin......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taitaa olla paremmin suojaavat puut kuin täällä merenrannassa. Juu kumpuneikka on Vakka-Taimesta. Vesalla se kasvoi aika varjossa sellaisena valtavana pallerona polun reunassa, varmaan muistat sen. Sinulla tulee sitten mukava löytämisen ilo myöhemmin keväällä :)

      Poista
  5. Voi mikä löytö! Meillä on lunta puoliväliin marjapensaita, uuden ruusun versot juuri ja juuri pilkistävät lumen alta. Heti oli kolme(!) jänistä aamulla pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu mitkä hanget! Ei haittaa jos jänikset vhän napsivat ruusun latvaa, mutta sit saavat kyl lähteä muille laitumille, kun lumet ei enää suojaa uusia ruusuja

      Poista
  6. Kylläpä siellä jo kevvään merkkejä on. Satelis nyt nuo lumet ja pitäs pakkaset, mitä kevät meinovaa ja tulis sitten lämpimämpee ja keväisempee. Ei vielä meillä pilikota mittään pälipaikkoja ulukona.
    Kauniit kukat ruukussa, miekin jo valloon toin yhen ruukun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hangen alla on kasvien ollu hyvä ja lämmin olla. Nyt kylmää kun lumet on tiessään. Ruukuista on kiva seurata ekoja piippoja

      Poista
  7. Vau, nämä ovat niitä kohta koittavan kevään kohokohtia, uudet kukkanuput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihania olivat nuo ruukkukrookukset jotka kukkivat jo. Lumikellojen perään voikin kohta taas mennä kurkkimaan pihalle!

      Poista