2019-07-03

Hei heinäkuu ja mysteeriakileija

Puutarha on tänä kesänä rehevämpi kuin koskaan. Alkukesän kosteus ja kasvien asettuminen paikoilleen on näyttäytynyt ihanan täyteläisenä kukkarunsautena.

Kitkemistä olen tehnyt aika tavalla. Alkukesällä kukkineita lemmikkejä nypin vielä eilen pois puskien juurelta ja kukkapenkeistä.

Varjopenkissä on valkoista ja sinistä kyläkurjenpolvea. Se kukkii nyt kauniisti yhdessä varjoliljojen kanssa, jotka aukaisivat nuppunsa sopivasti kuun vaihteessa.





Tätä varjopenkkiä olen tarkkaillut huolella, sillä akileijojen joukossa oli yksi outo ilmestys, joka teki nuppua tosi pitkään muita lajitovereitaan myöhemmin. Tosi oudon värinen nuppu mietiskelin. Tummanpunaisen ja kellertävän kirjava yhdistelmä näytti jopa vähän vaaralliselta. Onko tämä  käärmeakileija?


Päivien kuluessa värit tasaantuivat ja nuppu alkoi aueta.

Lopulta koko komeus paljastui.


Nupusta aukeni kaunis kannuksellinen akileija. Väri on silti edelleen kaikista muista pihan versioista hyvin poikkeava - syvää burgundin punaista ja keltaista. Tälläiset pienet puutarhaihmeet ovat niin piristäviä.


Joskus aikaisemmin aurinkopiha ei ollut vielä täynnä perennoja niin siellä oli tilaa pioniunikoille. Nyt niitä kasvaa vain muuutama, mutta ne sitäkin ihanampia :)



Vilinan kanssa aamusella terassin rappusilla. Tarkkailtiin tapahtumia ja nautittiin uuden päivän alkamisesta. Taustalla lavankauluskasvimaassa rehottavat 'Maria' perunan varret. Jokohan sieltä saisi nimikkoperunat kiehumaan!



16 kommenttia:

  1. Vautsi, nimikkoperunaa - varmasti maukasta ja erityistä! Ihana Vilina, parasta puutarhaseuraa ♥
    Onpa mysteeriakileijassa upeat värit, syvät. Varjopenkki on todella kaunis!

    VastaaPoista
  2. Maria-peruna oli löyty paikallisesta Viherkäisestä kun menin ostamaan pinkkejä siemenperunoita. Maria vaikuttikin maukkaammalta ja niitä sitten osti ;). Varjopenkki on oikea aarrepenkki. Ensin kukkivat kevään sipulikasvit, sitten akileijat ja taas siellä kukkii hienosti 👌

    VastaaPoista
  3. Kaunis akileja. Niissä on tuo hauska ominaisuus että nupun väristä ei voi ihan varmaksi sanoa kukan väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva tietää, että akileijan nupun väri voi usein poiketa kukasta. Täytyypä seurailla muitakin akileijoja ensi vuonna :)

      Poista
  4. Akileijat tosiaan ovat arvaamattomia, päättävät vaihtaa väriä, jos siltä tuntuu:) Ihana odotella nimikkoperunoiden kasvua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tämä yksilö kasvaa varjossa, joten kukinta eteni hitaasti ja sitä ehdin rauhassa seurailemaan.

      Poista
  5. Hieno akileija! Hauska kun nupun väri poikkeaa noin paljon kukan väristä. Sinulla on herkkuhetkiä pian tiedossa ;) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KiItos Minna :) . Tällä viikolla vois napata tuolta ekan pottujen varren ylös. Perunat on varmaan pieniä, mut tekee jo mieli kokeilla ;)

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Yllätykset, vieläpä näin kauniit ovat aina tosi kivoja.

    VastaaPoista
  8. Upea akileija ja ihanat unikot. Villiinalle silitykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😃💐. Vilina kehrää ja puskee tyytyväisenä saadessaan huomiota🐾

      Poista
  9. Ihana akileija ja kaunista kukintaa muutenkin! Silityksiä Villiinalle ja mukavaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊. Vilina viettää parhaillaan mökkisaaressa laatuaikaa isännän kanssa ja minä tulin kaupunkiin kukkia hoitelemaan. Tuo akileija on parisssa päivässä tehnyt runsaasti kukkia lisää ! Hienoa

      Poista