2016-07-07

Peto on irti

Vilina niin nauttii saarella olosta. [vihdoinkin vapaana] Varokaa vaan myyrät ja hiiret - peto on irti! Myös joutsenperheen hän ajaa tylysti pois meidän hiekkarannalta. Heti aamutuimaan meno on tämän näköistä.

Eikä aikaakaan kun myyrä Nro 13 on kiikissä.

Kukkakärpäset ovat niin vaatimattomia otuksia, että Vilina ei juurikaan viitsi niistä välittää näiden myyräapajien äärellä. Mielestäni kukkakärpäsiä on muuten tänä kesänä oikein runsaasti. Liekö ympärilläni ollut niille sopivia kukkia vai onko tilanne muuallakin sama?

Mökin kupeessa keskeisellä paikalla kasvaa kataja ja kuusirykelmä. Olen alkanut typistämään kuusia säännöllisesti joka vuosi, jotta ne eivät pääse isoiksi ja korkeiksi. Pulleutta niillä nyt riittää.

Katajan juurella jalopähkämö on saaren menestyjä. Tuo kirjavalehtinen maanpeiterönsy yrittää hanakasti vallata tilaa itselleen. Sen nimi on  hukassa.


Kuutamohortensia  aloittelee kukintaa.

Tarhakurtturuusu 'Sointu' on tässä paikassa kolmatta kesää [huomaa sijoittelu vessaruusuksi]. Se kukkii aika runsaasti, mutta on hontelon oloinen. Lisäsin juurelle uutta multaa ja taidanpa leikata sen kokonaan alas ensi keväänä. Jospa se siitä saa uutta kasvuintoa.

Naapurin tekemä riukuaita on komia. Niin myös heidän nauhukset.


Katajat viihtyvät hyvin. Etualan yksilö oli muutama vuosi sitten pieni poikanen. Nyt siinä on jo selvästi enemmän kokoa. Kasvaa ihan älyttömän pienessä kallionkolossa. Ehkä hän tykkää olla siinä.

Tässä vaiheessa päivää peto on kiikissä ja yötä sisällä. Nukkuu eturivin aitiossa jalkapallokatsomossa. Mahassa ahvenfilettä. Sen kalastamiseen peto sai pikuisen apua isännältä.

13 kommenttia:

  1. Kauniita maisemia ja kauniita kukkia. Taitaa olla hopeatäpläpeippi tuo kukka jalopähkämöiden luona. Kiva kissa! - Mukavaa viikonlopun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Niin se taittaakin olla hopeatäpläpeippi! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Jos siinä on keltaiset kukat, niin on keltapeippi kysymäsi kasvi. Eroon et enää pääse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nähnyt tuossa keltaisia kukkia, mutta mökillä en olekkaan niin usein tarkkailemassa kasvia. On se voinut kukkia huomaamattani. Tai sitten se on tuo hopeatäpläpeippi. Edellinen mökin emäntä on luultavasti tuonut kasvin tänne jostakin puutarhasta jakopalana. Nyt peippi on tosiaan päättänyt asua täällä pysyvästi niin kuin arvelit ja kuten kuvasta näkyy.

      Poista
  3. Pedolla on kunnon lomaohjelmisto. Ihanan villiä menoa.
    Upean muhkea kuusi. Ei uskoisi sitä tavalliseksi, typistäminen on tehnyt ihmeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peto on nyt täysin uupunut ku on juossut viisi päivää putkeen myyrien perässä. Kuusi on xxxl leveä. Tai oikeastaan siinä on useampi ranka lähellä toisiaan

      Poista
  4. Vilina vilistää minkä tassuistaan joutaa. Mikä vapaus, lääni ja ne hiiret ja myyrät, ah!
    Olet kasvattanut ja leikellyt oikein matami-kuusen mökin pihalle.

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo kuusi, kuten Irene sanoi osuvasti - matamikuusi, hieno! Voi tuota Vilinan riemua! Erinomainen saalistaja kerrassaan! Upea tuo naapurin aita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilina on ihan onnessaan ja käy aina välillä puskemassa jalkaan minkä kiireiltään ehtii. Aita on ollut tuossa nyt muutaman vuoden ja hyvän näköinen edelleen, toimii!

      Poista
  6. Tavallisista metsäkuusista saakin upeita säännöllisesti leikkaamalla.
    Kisuli näyttää nauttivan silmin nähden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusista tulee oikein tuuheita kun puutumattomia kärkkiä typistelee! Vilina on niin innoissaan saariretkistä

      Poista
  7. Ihana puutarha. Hauska postaus ja upea on tuo petosi.

    VastaaPoista