2017-07-23

Rakastuin ruukkupuutarhaan

Eilen hoksasin, että ruukkukukkia voi siirrellä terassilla ja luoda uudenlaisia tunnelmia, kun nappaa ryhmästä jonkun värin pois tai lisää uusia ruukkuja. Krassit ovat alkaneet kukkia hienosti ja ne siirtyivät kukkalaatikossaan eilen pois terassilta koivun juurelle, jossa nurmi on kuivunut karrelle. Täällä ei ole satanut aikoihin. Ruukkuja on helppo kastella, mutta mansikoiden kastelun suhteen olen jo luovuttanut.

Kirsikat ovat punaisena aurinkopihalla ja maistuvat makealle. Suklaakirsikan lehdet ovat jo alkaneet kellastumaan kuivuudessa. Sadetta kiitos ennen ensi viikon hellepäiviä!

Paras paikka aamukahville ja iltapäivän sangrialle
Keijunmekko
Terassin salaattisekoitus on syöty ja viimeiset salaatit ovat alkaneet kukkia. Taidan kylvää vielä uuden satsin

Keltainen ja valkoinen on raikas pari




Kruunuvuokko kukkii ruukussa

Eilen saunottiin pihasaunassa. Kissa halusi mukaan ryhmään, kun oltiin vilvoittelemassa pihalla. Vilina valitsi Lauri-pojan paikan. Tuli vaan tuolille ja ei auttanut Laurin muu kuin väistyä ja hakea saunan pukuhuoneesta itselleen pikkujakkara uudeksi istuimeksi. Näette kyllä miksi juuri tämä tuoli oli Vilinan (ja Laurin) valinta....



Ruukkuja iltasella


Uusi kesäpäivä alkaa

Tervetuloa blogia seuraamaan Janni, Ida ja Eeva! Ihanaa kesää!

10 kommenttia:

  1. Tuleva helle tässä rutikuivuudessa itkettää kasvien kannalta. Mutta rantalomalaisille se lienee mukava juttu.
    Vilina ♥
    Ihana sangriapaikka! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee lähtee rantalomalle. Tai sitten otan muutaman sangrian enemmän terassilla. Jääpalat korvasivat jäiset puolukat! :)

      Poista
  2. En tiennyt, että salaatitkin voivat kukkia noin kauniisti. Ruukkupuutarha erilaisine ruukkuineen on kyllä ihana! Meilläkin kissat löytävät aina parhaat makoilupaikat ja niistähän ei sitten luovuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin noihin salaatin kukkiin niin että piti oikein kuvata :). Kissat tosiaan tietää missä on pehmein ja mukavin löhöpaikka.

      Poista
  3. Onpa upea ruukkutarha. Minäkin pidän paljon ruukuista. Ulkomailla näkee käytettävän paljon ruukkuja kukille ja hyötykasveille. Ihana kissa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Olen tainnut ajatella, että ruukkujen kastelu on vaivalloista. Mutta helpompi niitä on kastella kuin penkissä olevia kesäkukkia :)

      Poista
  4. Meillä on vettä tullut viimeaikoina ihan riittävästi. Saisi jo pikkuhiljaa heretä kun pionin kukat ovat juuri kukkeimmillaan eivätkä jatkuvaa sadetta kestä. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateet ei tule ikinä tasaisesti :D. Toivotaan teille nyt poutapäiviä!

      Poista
  5. Oi, miten epäreilua, kun teillä kuivaa ja meillä senkun nurmikko litisee, joka päivälle on vettä riittänyt! Ajatella, että jo kypsiä kirsikoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi vois tosiaankin sataa vähän tasaisemmin! Heinäkuussa ei ole tarvinnut nurmikkoa leikata ja nyt se onkin jo karrelle palanut....

      Poista