2019-06-05

Puutarhasaksien teroitus

Ovatko sinun puutarhasakset hyvässä terässä? Vai onko sekatööreillä tai isommilla saksilla oksien leikkaaminen työlästä? Saa puristaa rystyset punaisena, mutta silti sakset leikkaavat huonosti.

Minulla monet puutarhatyökalut ovat päässeet tylsistymään jo aikoja sitten. Tapanani on ollut kuskata vähän huonoksi käyneet sakset mökille ja hommata kotiin uudet. Nyt kuitenkin päätin, että en osta uusia vaan vanhat on saatava kuntoon. Esim. Fiskars tekee laadukkaita puutarhatyökaluja ja pienellä selvitystyöllä totesin, että voin ilmeisen helposti teroittaa terät itse.

Hankin litteän timattiviilan ja teroitin mökillä olevat sekatöörit ja voimasakset yhdessä hujauksessa. Se oli paljon helpompaa kuin ajattelin! Muutama sipaisu viilalla terän juuresta kohti terän kärkeä ja sakset teroittuivat kuin uusiksi.

Ihan turhaan arkailin teroittamiseen ryhtymistä. Teroittamisessa ei tarvitse voimaa ja viilan asento tai teroituskulma menee luontevasti terää mukaillen. Ei siinä tarvittu teroituksen ammattilaista, että tuli mökkityökalut kuntoon.

Litteä timattiviila oli edullinen hankinta. Se ei montaa euroa maksanut. Nyt saan työkalut sekä mökillä että kotona huipputerään. Enää en harmittele, että onpas tylsät sakset, kun oksia leikkelen!

Mökin tylsistyneet sekatöörit

Litteä timanttiviila
Puutarhasaksien terävyyden eroja on vähän vaikea erottaa alla olevista ennen ja jälkeen kuvista, mutta käytössä tuntee eron. Timanttiviila on oikein pätevä saksien teroituksessa.

Puutarhasakset ennen ja jälkeen teroituksen

Luonnon kauneutta mökkisaaressa
Miten tässä akileijassa on ihan eriväriset nuput?

 Teroitettu terä hohtaa auringossa!


Olen näköjään kuvannut samaa akileijaa myös toisesta suunnasta. Mökille viime kesänä istuttamassani tarhapionissa 'Alba plena' on muutama muhkea nuppu akilleijan rinnalla.
Ihanaa aikaa! Kasvu on hurjaa kun on tullut vettä ja nyt vielä lämpöä lisää. Kuulumisiin!

6 kommenttia:

  1. Minulla oli onni osallistua jo vuosia sitten Fiskarsin tehtaalla järjestettyyn teroitusiltaan mistä saimme viilat jokainen kotiinviemisiksi. Sakset olen siis teroittanut siitä lähtien mutta nyt pitäisi alkaa opettelemaan viikatteen teroitusta ja se vielä vähän jännittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullaon niin hyvin kokemusta, että mainiosti varmasti sujuu viikatteenkin teroitus. Saa vetää vähän pidempiä vetoja kun on pitkä terä.

      Poista
  2. Hyvä on sakset ja sekatöörit pittee terässä. Velpoika vuosia sitten miulle ol ostanu pakkauksen, missä ohut viila ja öljy on. Näppärä on terottoo sakset sillä ja nivelet rasvata. Viikatteen liipalla terotan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nivelten öljyäminen minulla vielä tekemättä. Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Jokohan nyt uskaltaisin kokeilla mutta täytyy tarkistaa tuo viila ensin joten kiitos vain neuvoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa rohkeasti kokeilla! Omasta terästäni tuli helpolla niin hyvä!

      Poista