Kesäkuun helteet eivät hetkauttaneet varjopenkkiä, jonne keskipäivän aurinko ei pääse paahtamaan.
Kesäkuun lopussa alkoivat varjoliljat kukkia ja ovat nyt varjopenkin valtiattaria. Valkoinen kyläkurjenpolvi kukkii runsaasti niiden kaverina.
 |
| Varjolilja ja kyläkurjenpolvi |
 |
| Varjopenkki omenapuun katveessa ja orapihlaja-aidan suojassa |
LOMAILIJAN AAMUKIERROS PUUTARHASSA
Olen ollut lomalaisena jo neljä päivää. Aamukierroksen tein tänään mökillä, mutta tässä kuvia aamukierrokselta parin päivän takaa kotoa.
Talon vieressä on parkkipaikka ja naapuria vasten orapihlaja-aita. Aidan vierus oli taloon muuttaessamme epämääräistä nurmikkoa. Muistan, että kapeaa nurmikkokaistaletta auton ja orapihlaja-aidan välissä oli aina tylsä ajaa ruohonleikkurilla. Nyt siinä kasvaa perennaa ja osa on rehevää niittyä. Paikoitellen heinät pyrkivät valtaamaan perennojen seasta vanhan nurmikaistaleen itselleen, mutta en kuitenkaan kaipaa auton viereen enää nurmea takaisin. Kevätesikot levittäytyivät hienosti tälle alueelle itsekseen.
 |
Geranium cantabrigiense 'St Ola' ja päivänlilja P-paikan kupeessa
|
Peittokurjenpolvi "St Ola" kasvaa niin tiheästi päivänliljan juurella P-paikan vieressä, että kasvuston läpi ei ole yksikään heinä onnistunut kasvamaan. Aivan huippuhyvä maanpeittokasvi siis!
 |
| Lehtosinilatva |
Yllä oleva kuva on minusta täydellinen herkkis. Nappasin senkin autopaikan vierestä. Päivänkakkarat ovat levittäytyneet tänne ja valkoisen lehtosinilatvan versot ovat hentoisuudessaan lumoavat.
Lehtosinilatva oli talon pihassa tosi rehevä kun muutimme tänne. Se oli vallannut monta paikkaa hillittömän isoina kasvustoina. Nyt huomaan, että yhtään hyvin isoa kasvustoa ei ole enää jäljellä. Hmm ei kai tässä ole jo vaarana, että koko kasvi häviää tontilta.... Yhden kasvuston muistan kaivaneeni ylös ja pois. Yhden olen siirtänyt juurikin varjopenkkiin, jossa se ei ainakaan vielä ole riehaantunut kasvuun. Mutta mihin ne muut isot siniset lehtosinilatvapuskat ovat hävinneet!
 |
| Kahvikuppi kulkee mukana aamupihakierroksella |
Nyt ollaan päästy jo aurinkopihalle. Siellä kukkivat harjaneilikat valtoimenaan. Pionien kukinta oli heti juhannuksen jälkeen jo ohi, sillä aurinkopiha oli koko kesäkuun tosi lämmin.
 |
| Aurinkopihan harjaneilikat |
|
 |
| Latvian matala punertaa |
 |
| Ruusuruoho ja laukat |
Kun koko talo on kierretty, niin sisäpihalta löytyy koristeomenapuu Musta Rudolf ja sen kaverina rohtosormustinkukkia. Kahvikuppi onkin jo päässyt tyhjenemään, joten tähän on hyvä lopettaa tältä erää.