2013-10-05

Syyspiristystä Pirilän kukkatalosta

Iloinen yllätys, kun postilaatikosta tupsahti lahjakortti Pirilän kukkataloon! Olin voittanut syysarvonnassa. Eilen oli aikaa tehdä retki taimistolle. Siellä oli tarjolla irtomyynnissä laareittain kukkasipuleita, joten kolme pussia kiikutin kotiin.

PUSSI 1: Kaipasin viime keväävä pihaan lumikelloja, joten laitan tänään maahan ryppään puistolumikelloja "Galanthus Nivalis". Puistolumikello on Suomessa yleisimmin kasvatettu laji.  Liotan sipuleita pari tuntia vedessä ennen istutusta, jotta kostuvat hyvin.

PUSSI 2: Hentohelmililjan "Muscari botryoides - Album" mainitsivat olevan vanha laji, josta on mainintoja jo vuodelta 1596. Niitä siis piti kiikuttaa kotiin istutettavaksi johonkin puoivarjoon. Pikkusipulien istutus on helppoa, koska 10 cm tai jopa vähäisempi syvyys on riittävä.

PUSSI 3: Erikoisuudeksi valitsin auringossa viihtyvän tähtitulppaanin "Tulipa humilis - Alba Coerulea Oculata" Se on vain 10-15 cm korkea tulppaani, jonka valkoisissa kukissa on loistava sininen keskus!

Pirilän kukkatalossa oli myös kauniita syyskukka-asetelmia ja ruukkuja.

Lumikellojen sipulit kostuvat







3 kommenttia:

  1. Ompa jännittävää nähdä nuo sinun ostoksesi kukkimassa keväällä:)

    VastaaPoista
  2. Tulipa humilis kuulostaa mielenkiintoisen väriseltä erikoisuudelta, kiva nähdä sitten keväällä kuvia siitä :)

    VastaaPoista
  3. HEI Maarit ja Tiina, lumikellot ja tähtitulppaanit istutettu tänään. Saapa nähdä sitten kummat nousevat ensin pintaan....

    VastaaPoista