2015-11-08

Pieniä iloja

Tähän aikaan vuodesta voi iloita jo yhdestä esiin pilkistävästä hyasintin kärjestä tai vauhdikkaasti nousevasta amarylliksen varresta. Kasvu ei ole kokonaan pysähtynyt myöskään ulkona puutarhassa, sillä jouluruusun siementaimi tekee sinnikkäästi uusia lehtiä, kuten myös esikot, unikot ja akileijat.... Syksyn sää on ollut täällä niin lämmin lukuunottamatta muutamia pakkaspäivä, jotka vähän säikäytti. Kasvu jatkuu edelleen ja kevättä varten istutetut sipulikasvit juurtuvat hyvin.
Hyacinthus - Jan Bos

Toin ensimmäisen 'Jan Bos' hyasintin kellarista keittiöön eilen.


Istutin 'Jan Bos' sipulin läpinäkyvään ruukkun niin niin juuretkin näkyvät
Esikko jaksaa kukkia

Toinen esikko vielä miettii tekeekö kukkia vai vaan pelkkiä lehtiä.

Unikon lehtien keskellä törröttää kesällä kukoistanut kukkavana.

Jouluruusun siementaimi
Löysin tänä kesänä puutarhasta monta jouluruusun siementainta. Siirtelin niitä omavaltaisesti uusiin paikkoihin. Tämä yksilö vaikuttaa tyytyväiseltä oloonsa, sillä katsohan tarkaan niin pieni vaaleanvihreä lehtihän sieltä pilkistää.

Emo jouluruusu on nyt todella viehättävä ja edukseen, kun muut vihreät hörhelöt ympäriltä ovat lakastuneet.


Kun hänen lehtiensä alle kurkistaa, niin sieltä paljastuu aivan tuhottoman paljon nuppuja!
Älä tule kova pakkanen ennen kuin nämä kukkivat!

Hopeahärkin pieniä jakopaloja on ollut ruukussa juurtumassa, kasvamassa ja odottamassa pääsyä etupihan orapihlaja-aidan juureen. Tänään sain ne siirrettyä sinne ja ruukun kellariin talvivarastoon. Hopeahärkki on todella sitkeä kasvi ja sopii hyvin aurinkoon maanpeitekasviksi.


Kaunokaiset ovat hyvin vallanneet talon nurkalle keväällä perustamani perennapenkin reunaman. Ne kukkivat edelleen.


Ritarinkukka - 'Apple Blossom'

Keittiössä amarylliksen kukkavanan kärki tuli esiin tällä viikolla. Vain kolme päivää myöhemmin koko nuppu on jo näkyvissä!

12 kommenttia:

  1. Ooh apple blossom amaryllis, varmaan todella kaunis! Pikkuinen hyasinttikin jo pilkistää ja noin paljon kukkanuppuja jouluruusussa, voi että mikä joulu sinulle tulossa :-) eikös ne luvanneet leutoa tammikuulle asti, toivotaan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on mukava seurailla ja odottaa kukinnan alkamista :)

      Poista
  2. Pahus ku mulla ei nuo jouluruusut menesty.Mimmoses mullas sulla ne kasvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritä löytää paikka, joka on kesällä varjoinen. Täällä perusmaa on aika savista. Ovat viihtyneet kohopenkissä, johon aikanaan taisin kipata muutaman säkin perus puutarhamultaa.

      Poista
  3. Onpas sinulla siellä mukavia nupuja ja vielä kauniita kukintoja. Hoeahärkki on kaunis ja helppo, minullakin on sitä maanpeitekasvina. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että sinäkin pidät hopeahärkistä. Sen kukinta on runsaana tosi hieno.

      Poista
  4. Ihanaa kukintaa vieläkin:)

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia ja ihana idea tuo läpinäkyvä ruukku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läpinäkyvä ruukku on välillä ihan hauska. Se on jäänyt orkidealta. Parempaa menestystä hyasintille tässä ruukussa ;)

      Poista
  6. Hauskoja nuo esikot ja kaunokaiset jotka vieläkin jaksavat kukillaan ilahduttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eivätkö olekkin! Ahkeria kukkijoita molemmat, kun ovat tainneet kukkia aikalailla tauotta kesästä alkaen.

      Poista