2016-10-06

Syyskuusta lokakuulle

Syyskuun lopussa ruska oli täällä parhaimmillaan. Nyt on suuri osa kauniista lehdistä varissut maahan. Ruohonleikkuria olen käyttänyt ahkerammin kuin koko kesänä. Tänäänkin silppusin sillä lehtiä. Flunssassa kärvistelen edelleen. Tätä on jatkunut jo kaksi viikkoa. Se saisi jo lähteä pois.


Ruskaa kiviaidan kupeessa 28.9.

Samainen kiviaita lokakuussa
Kiviaidan edessä on tavallaan pikkuruinen kasvimaa. Mansikan taimista poistin siitä suuren osan vuosi sitten. Tänä kesänä yhdessä rivissä kärvisteli kymmenkunta härkäpapua ja porkkanoita toisessa. Kesällä oli liian kuivaa ja paikka oli ihan liian lämmin heille.

Nyt olen piilottanut sinne yhteen kulmaukseen tulppaanin sipuleita. Ehkä laitan tuohon ensi kesänä jotain paahteen ja kuivuuden kestävää perennaa ja luovun hyötykasvien kasvatusyrityksistä.


Edellisiltana napsin muutamia kukkia maljakkoon suojaan pakkaselta.



Jossain vaiheessa istutin myös nämä alelaarin tulppaanit, Oranssi väri ei näköjään ole suosiossa, kun ne olivat jääneet kaupan laariin viimeisiksi. Odotan kuitenkin tuon tulitulppaanin kukintaa innolla ja ehkä 'Apricot Foxx' yllättää ja ei ole lainkaan niin räikeä kuin tuossa kuvassa.

Syysterkkuja, Maria



10 kommenttia:

  1. Voi ei miten sitkeä flunssa, toivottavasti toivut!
    Aivan ihana tuo kivimuuri ja ruska. Ehkä siinä viihtyisivät monet yrtit: laventeli, timjamit, laukat jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitkeä, viikonloppu vieköön koko flunssan mennessään. Ihana idea tuo laventeli! Iisoppikin voisi ehkä toimia...

      Poista
  2. Kauniit syksyn värittämät kuvat.

    VastaaPoista
  3. Kiinnitin huomioni erityisesti siihen, että puutarhassasi on komea muuri. Pyrkivätkö teillä rikat kasvamaan muurin koloissa vai oletko saanut täytettyä ne toivomallasi tavalla? Meillä muuri on aika uusi ja joudun nyt aika paljon hävittämään naapurin puolelta leviäviä vadelmia ja ohdakkeita :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuri on ikivanha. Sitä ei ole erityisen hyvin rakennettu, mutta hyvinhän se tuossa toimii tontin ja metsän rajalla. En ole yrittänyt täyttää koloja tai kasvattaa siinä mitään kivikkokasveja, joten eipä juuri kasva rikkojakaan. Muurin takana maata peittävät mustikan varvut, joten ne eivät muuria valloita. Lähinnä pihan villi pensasruusu on levittänyt juuriaan aidan toiselle puolen metsään.

      Harmi, että vadelma ja ohdakkeet leviävät niin tehokkaasti teille naapurista. Juuriversoisia kasveja joutuu välillä kitkemään tiuhaan...

      Poista
  4. Taisin viime vuonna ostaa samanlaisen pussin 'Apricot Foxx' -tulppaaneja ja oikein semmonen lämmin aprikoosin sävy niissä oli, ei ollenkaan samanlainen mitä tuossa pussin kyljessä, joten nou hätä sen puoleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, kiva kuulla! Luin että jossain tulpuissa on myös erityinen tuoksu, jos nyt oikein muistan, mutta olikohan se tämä?.....

      Poista
  5. Hej Maria!

    Vackert och vemodigt när sommaren lämnar oss, det sprakar av färger och plötsligt ligger allt på marken.

    Här har det varit så extremt torrt så löven faller innan de hinner visa sina vackra färger.

    Trevlig helg!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Gunilla! Täälläkin on ollut kuiva syksy kuten myös koko heinäkuu. Alan jo miettiä, että juurtuvatko tulppaanit vai pitäisikö niitä kastella.
      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista